NivalaCompetitive0 applicants

About this role

Nivalan kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana yksi (1) vakinainen ja viisi (5) määräaikaista varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävää 1.8.2026 alkaen.

Varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelee kasvatusvastuullisena kasvattajana lapsiryhmässä. Tehtäviin kuuluu lapsiryhmän toiminnan suunnittelu, toteutus, arviointi ja kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Lisäksi sosionomi toimii asiantuntijana perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä lapsen ja perheen hyvinvoinnin tukemiseksi.

Tehtävään edellytetään vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa, johon sisältyy varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja vähintään 60 opintopisteen laajuisesti valtioneuvoston asetuksen mukaisesti, tai sosionomin tutkintoa, jota on täydennetty edellä mainituilla opinnoilla.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Valittujen henkilöiden tulee toimittaa 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä tiedon saatuaan rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote. Vakinaiseen tehtävään valitulta edellytetään lisäksi hyväksyttävää lääkärintodistusta terveydentilastaan.

Hakemukset jätetään sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy perjantaina 17.4.2026 klo 10. Tehtävissä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Kelpoisuutta osoittavat todistukset sekä ansioluettelo tulee liittää sähköiseen hakemukseen PDF-muodossa. Hakemus tulee laatia suomen kielellä.

http://www.nivala.fi

varhaiskasvatusjohtaja p. 040 3447 460

Nivalan kaupunki, Kasvatus- ja koulutuspalvelut, Varhaiskasvatus

Noin 10.400 asukkaan Nivala on viihtyisä pikkukaupunki. Palvelut toimivat ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Apua saa tarvittaessa, elämä on turvallista ja ympäristöstä pidetään huolta. Nivalalaiset saavat toimeentulonsa teollisuudesta, palveluista ja maataloudesta. Taajamassa risteävät Kokkola-Kajaani ja Iisalmi-Kalajoki valtatiet sekä Iisalmi-Ylivieska rautatie.

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...