Hei opiskelija, tule meille harjoittelijaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueelle!
Meillä Pirkanmaan hyvinvointialueen strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueella on tarjolla kolmelle (3) harjoittelijalle paikka, joista kaksi (2) paikkaa sijoittuvat talouden, hankinnan ja tietojohtamisen vastuualueelle ja yksi (1) paikka yleishallinnon ja omistajaohjauksen vastuualueelle. Harjoittelut sijoittuvat Tampereelle ja ajoittuvat syksylle 2026.
TALOUDEN OHJAUS
Talouden ohjaus -yksikössä keskitymme erityisesti seuraavien osa-alueiden Pirha -tasoiseen koordinointiin, ohjeistamiseen ja kehittämiseen: taloussuunnittelu, talouden seuranta, raportointi ja ennustaminen, laskentatunnisteiden hallinta, sisäinen laskutus ja vyörytykset, kustannuslaskenta ja hinnoittelu Sote -palveluissa, investointien hallinta sekä konserniohjauksen controller -toiminnot.
Harjoittelijamme pääsee tutustumaan ja osallistumaan Talouden ohjauksen työhön. Erityisesti toivoisimme harjoittelijan paneutuvan tehtäväkenttämme prosesseihin ja niiden kuvaamiseen. Haemme maisterivaiheen opiskelijaa, jonka opintojen pääpaino on talouden opinnoissa, esimerkiksi kauppatiede tai hallintotiede, julkinen talousjohtaminen. Toivomme, että harjoittelija hallitsee jo taloushallintoa, kirjanpitoa ja sisäistä laskentatointa sekä kykenee niin itsenäiseen työhön kuin myös toimimaan aktiivisena tiimin jäsenenä ja käyttää sujuvasti exceliä sekä muita yleisessä käytössä olevia järjestelmiä.
Harjoittelijalla on toimistotyöaika, liukuva työaika ja osittainen etätyö on mahdollista. Lisätietoja antaa Leena Gabrielsson, leena.gabrielsson@pirha.fi, 040 729 7317.
HANKINNAT
Haemme harjoittelijaa strategisiin hankintoihin erilaisiin hankintoihin liittyviin tehtäviin. Otamme parhaillaan käyttöön hankintojen toiminnanohjausjärjestelmää, ja osittain tehtäväsi liittyvät siihen. Lisäksi pääset tekemään markkinakartoituksia ja tutustumaan tuotantotapa-analyyseihin sekä hankinto