Avantego Oy on vakavarainen ja luotettava työnantaja. Historiamme kodinkoneiden kuljetus- ja asennuspalveluista ulottuu 2000-luvun alkuun, jolloin nykyinen operatiivinen johto on aloittanut kodinkoneiden kuljetus- ja asennustyöt Tampereella ja Hämeenlinnassa. Kuljetimme ja asensimme noin 25000 kodinkonetta vuonna 2025. Työllistämme kumppanimme mukaan lukien noin 35 työntekijää. Kuluvana vuonna kuljettamiemme ja asentamiemme kodinkoneiden määrä kasvaa noin 35000 kodinkoneeseen. Vuodesta 2024 olemme toimineet KOTIISI -Kerralla kuntoon brändillä.
Kodinkoneiden kuljetus- ja asennus liiketoimintamme edelleen laajentuessa haemme palvelukseen KODINKONEASENTAJAA kumppaniyrittäjäksi Kotkaan.
Toimeksiantoja tehdään omatoimisesti asiakkaiden luona ja työhön kuuluu kodinkoneiden kuljetus- ja asennustehtäviä.
Työssä menestyminen vaatii hyvää peruskuntoa, reipasta ja iloista otetta työhön sekä vähintään B-luokan ajo-oikeutta. Koulutus ja kokemus lvi- tai/ja sähköalalta katsotaan eduksi, sillä toimitamme mm. astianpesukoneita ja kotitalousliesiä asennettuna.
Aiempaa kokemusta kodinkoneiden asentamisesta ei välttämättä tarvitse olla, sillä koulutamme sinut tehtävään. Sujuva Suomen kielen taito on välttämätön ja muu kielitaito (englanti, ruotsi) on plussaa.
Vapaamuotoiset hakemukset pyydämme lähettämään sähköpostilla, rekrytointi@kotiisi.net.