AALTOVOIMA - AALLON VOIMALLA TÖIHIN
Haluatko olla rakentamassa uutta ja johtamassa kasvua alusta asti kuitenkin valmiin pohjan tukemana? Etsimme nyt kokenutta Aluepäällikköä Lappiin vastaamaan uuden toimistomme käynnistämisestä ja kehittämisestä.
Aluepäällikkönä vastaat Lapin alueen liiketoiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Toimit keskeisessä roolissa uuden toimiston perustamisessa ja vastaat sen operatiivisesta käynnistämisestä sekä toiminnan vakiinnuttamisesta. Tukenasi on kuitenkin olemassa oleva toimintamalli ja valmiit prosessit, joten et joudu aloittamaan täysin tyhjästä.
Rakennat aktiivisesti uusia asiakassuhteita ja kehität olemassa olevia asiakkuuksia pitkäjänteisesti. Vastaat rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluiden toteutuksesta alueella ja varmistat laadukkaan asiakaskokemuksen. Lisäksi rakennat ja johdat omaa tiimiäsi sekä vastaat esihenkilötyöstä. Kannat kokonaisvastuun alueen tuloksesta ja huolehdit asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.
Tarjoamme:
Mahdollisuuden rakentaa ja johtaa uutta toimistoa valmiin konseptin tukemana
Keskeisen roolin kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa
Kilpailukykyisen palkkauksen ja kannustavan bonusmallin
Vapauden vaikuttaa omaan työhösi ja alueen kehitykseen
Ammattitaitoisen organisaation tuen
Arvostamme:
Vahvaa kokemusta henkilöstöpalvelualalta
Näyttöjä tuloksellisesta myynnistä ja asiakkuuksien kehittämisestä
Kykyä toimia itsenäisesti ja rakentaa toimintaa alusta hyödyntäen olemassa olevia malleja
Hyviä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja
Yrittäjähenkistä ja tavoitteellista työotetta
Soveltuvaa koulutusta
Liity mukaan tiimiimme lähettämällä hakemuksesi jo tänään oheisen linkin kautta. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme paikat sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Jake Aalto
+35841 550 6773
jake.aalto@aaltovoima.fi
Aalto Henkilöstöpalvelut on monialainen henkilöstöpalveluyritys Suomesta, joka yhdistää työn ja tekijä