Savukosken kunta julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevan kunnanjohtajan viran.
Savukosken kunta julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevan kunnanjohtajan viran.
Jos olet kiinnostunut itsenäisestä ja monipuolisesta työstä, tämä voi olla juuri sinun
työpaikkasi. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haasteellisen tehtävän dynaamisessa työyhteisössä.
Kunnanjohtajan tehtävänä on Savukosken kunnan talouden ja hallinnon johtaminen,
kunnan edunvalvonta sekä paikallisen elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin
edistäminen. Kunnanjohtaja toimii kunnanhallituksen esittelijänä, vastaa
kunnanhallituksen asioiden valmistelusta ja esittelystä sekä johtaa kuntakonsernin
operatiivista toimintaa. Kunnanjohtaja toimii suorana esimiehenä johtoryhmälle ja hallintotoimiston henkilöstölle.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen taito (äidinkieli/erinomainen),
soveltuva, ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon ja
kokemus johto- ja/tai esihenkilötehtävistä.
Eduksi katsotaan elinkeinoelämän tuntemus ja kokemus edunvalvontatehtävistä
sekä talousosaaminen. Arvostamme lisäksi hyvää kielitaitoa.
Työssä tarvitaan myös joustavuutta, ongelmanratkaisukykyä, valmiutta ilta- ja
viikonlopputyöhön, ajokorttia sekä hyvää paineensietokykyä.
Haastattelut järjestetään alustavasti viikolla 19 (8.5.2026).
Haastattelujen perusteella jatkoon valittaville voidaan teettää soveltuvuustestit.
Hakija voi esittää palkkatoivomuksensa, palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät
KVTES:n mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun tulee esittää ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä
lääkärintodistus terveydentilastaan.
Viranhoito alkaa 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan.
Kunnanjohtajalle tehdään johtajasopimus.
Kunnassa on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä etätyötä kunnassa olevan
etätyöohjeen mukaan.
Olemme savuton työnantaja.
Haluamme pitää huolta henkilöstömme hyvinvoinnista