Ranuan kunnassa on haettavana 23.04.2026 klo. 12.00 mennessä
RAKENNUSMESTARIN VIRANSIJAISUUS MÄÄRÄAJALLE 1.8.2026-31.7.2027
Rakennusmestari vastaa kunnan kiinteistöjen ylläpidosta, vuosikorjauksista, huoltokirjan ylläpidosta ja hänellä on budjetointi- ja talouden seuranta vastuu kiinteistöjen osalta. Rakennusmestari toimii työnjohtotehtävissä (kiinteistönhoito, siivous) sekä vastaavana työnjohtajana teknisen osaston rakentamissa rakennushankkeissa. Rakennusmestarin alaisuudessa on 13 työntekijää.
Rakennusmestari toimii kunnan työsuojelupäällikkönä. Tehtäviin kuuluu kaavateiden peruskorjauksien ja kunnossapidon kilpailutukset ja valvonta. Rakennusmestari avustaa rakennusvalvonnan tehtävissä kiireisimpinä aikoina.
Tehtävän hoitaminen edellyttää kunnan käytössä olevien ohjelmistojen ja sähköisten järjestelmien hallintaa, itsenäistä työskentelyä sekä kehittämisotetta.
Kelpoisuusvaatimus tehtävään on ammattikorkeakoulussa suoritettu insinöörin (AMK) tai rakennusmestarin tutkinto ja perehtyneisyyttä talonrakennustekniikassa ja kunnallistekniikassa. Arvostamme kokemusta kiinteistöjen hoidosta, työvuorosuunnittelusta, infrarakentamisesta, hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, kokemusta rakennusvalvonnan ja kiinteistöjen ylläpidon ohjelmistojen käytöstä, halua kehittää sekä omaa että tiimin osaamista ja kykyä toimia tehokkaasti.
Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Valitun on ennen virkasuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on kuusi kuukautta.
Kiinnostuitko?
Elämä Ranualla on helppoa. Täällä ei ole ruuhkia, ja tontteja on saatavilla niin asumiseen kuin vapaa-aikaan. Lapset saavat laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta, joka valmistaa heidät sujuvasti koulupolulle. Ranuan kesyttämätön luonto kutsuu niin liikkumaan kuin rauhoittumaan - täällä voit todella löytää tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä.
Lisäksi meillä on käytössä henkilöstöedut, jotka tek