Tervetuloa meille Koivulan välittävään jengiin varhaiskasvatuksen opettajaksi rakentamaan kanssamme arkea, jossa jokainen lapsi tulee kuulluksi, nähdyksi ja saa kokea oppimisen iloa yhdessä muiden kanssa omana ainutlaatuisena itsenään.
Vakituinen työ alkaa toimintakauden alkaessa 1.8.2026 tai joustavasti aloituksesta sopien.
Huomioimme haussa myös valmistumassa olevat varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat.
Pääset omia vahvuuksiasi hyödyntäen osaksi välittävää työyhteisöä, jossa pedagogiikan keskiössä on vahvasti lapsen hyvinvointi ja osallisuus. Toteutamme Koivulan näköistä, mutta vahvasti vasun mukaista pedagogisesti perusteltua varhaiskasvatusta, jota myös rohkeasti kehitämme vastaamaan lasten tarpeita sekä kaupunkikohtaisia yhteisiä tavoitteita lukemiseen, liikkumiseen ja segregaation ehkäisyyn liittyen.
Varhaiskasvatuksen opettajana tulet työskentelemään tiimin pedagogisena johtaja toisen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin työparina. Sinulla on pedagoginen vastuu lasten ja ryhmän tarpeita vastaavan vasun mukaisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta sekä arvioinnista.
Pääset tekemään yhteistyötä muiden varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa , käyttämään omia vahvuuksia sekä kehittämään koko yksikön pedagogiikkaa ja yhteistä työtä edellä mainittujen tärkeiden arvojen ja vasun mukaisesti.
Mitä voimme sinulle luvata:
Turvallisen ja avoimen työyhteisön, joka arvostaa osaamistasi
Kollegiaalisen tuen sekä työtäsi tukevat ja yhdessä arjen havaintojen pohjalta kehitettävät pedagogiset rakenteet
Tuen johtotiimiltä (päiväkodin johtaja, apulaisjohtaja ja erityisopettaja), jonka ensisijaisena tavoitteena on auttaa työntekijöitä onnistumaan työssään
yhteistä suunnittelu-, arviointi- ja kehittämisaikaa säännöllisillä pedagogisilla palavereilla sekä sak-ajalla
Tilan luovuudelle, aktiivisuudelle ja uusille ideoille
Monipuolisen toimintaympäristön, joka laajenee lähiluontoon ja metsään. Kaikki ryhmämme hyödyntävät oppimisympäristönä