Viime vuoden kesätyöntekijöistämme 90 % koki, että heidät otettiin osaksi työyhteisöä ja yli 90 % koki voivansa hyödyntää kesätyössä osaamistaan.
Haemme nyt sote-alan ammattilaisia ja loppuvaiheen opiskelijoita kesäsijaisuuksiin touko-syyskuun ajalle.
Tervetuloa kesäksi Rinnekodit Pienryhmäkoti Viikariin
Pienryhmäkoti Viikari on koti tällä hetkellä 5:lle kehitysvammaiselle ja/tai autisminkirjon lapselle ja nuorelle, jotka tarvitsevat apua kaikissa päivittäisissä toimissaan. Viikarissa on sitoutunut ja pitkäaikainen henkilökunta, joka on erikoistunut kehitysvammaisuuden ja autismikirjon häiriöiden lisäksi arjen haasteisiin.
Viikari sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon Matinkylässä, kauppakeskus Ison omenan läheisyydessä. Meille pääset hyvin niin bussilla kuin metrollakin. Yksikkömme toimii nelikerroksisen rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Tilamme ovat avarat ja esteettömät ja kesällä käytössämme on myös kattoterassi, jossa voidaan viettää aikaa vaikkapa grillaten.
Mitä tehtäväsi sisältää
Työpäiväsi sisältävät lasten ja nuorten auttamista ja tukemista kaikissa päivittäisissä toimissa sekä heidän palveluidensa suunnittelemista ja toteuttamista yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa.
Kesätyöntekijänä tuot iloa ja mielekkäitä kokemuksia lasten lomapäiviin ja huolehdit heidän hyvinvoinnistaan neuvoen ja ohjaten. Mahdollistat omalta osaltasi, että lasten kesään kuuluu mielekästä tekemistä, kuten lähiluonnossa retkeilyä, liikuntaa, askartelua ja kesästä nauttimista. Tehtävässäsi voit vaikuttaa päivän sisältöön yhteistä tekemistä ideoiden.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Kesätyöntekijänä olet tärkeä osa työyhteisöämme. Yhdessä tiimin kanssa varmistat asiakkaille mielekkään arjen myös lomakauden aikana. Työskentelet yhteisten arvojemme ja pelisääntöjen mukaisesti asiakkaiden tarpeisiin keskittyen. Työ sisältää vaihtelevia ja toisinaan haastaviakin tilanteita, joiden ratkaisemisessa oma tiimisi auttaa sinua. Vaihtelevat työpäivät tarjoavat mahdollisu