Optikko tai optometristi, näytä vahvuutesi!
Mikäli nautit ammattitaitosi jatkuvasta kehittämisestä, haluat työskennellä alan uusin teknologia apunasi ja arvostat laajaa työnkuvaa, voit olla Nissen Sellon tiimimme uusin jäsen. Meillä pääset tarjoamaan asiakkaille parhaat näkemisen ratkaisut yhdessä alan osaavimpien työkavereiden kanssa. Jatkuvasti kehittyvään palveluvalikoimaamme kuuluvat esimerkiksi All Inclusive, Kuivasilmäklinikat sekä etänäöntarkastukset.
Instru Optiikalla saat tehdä merkityksellistä työtä yhteisössä, jossa optometristien ammattitaitoa aidosti arvostetaan. Työnkuvasi on monipuolinen ja näöntarkastusten lisäksi pääset esimerkiksi tulkitsemaan silmänpohjakuvia sekä tekemään yhteistyötä silmälääkäreiden kanssa. Myös myynti on tärkeä osa arkeasi ja autat yhteistyössä myyjien kanssa asiakkaitamme kehys- ja linssivalinnoissa.
Olemme iso talo ja tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden kouluttautua, erikoistua tai edetä omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Meille on tärkeää tutkia asiakkaan näköä kokonaisvaltaisesti ja siksi panostamme henkilökuntamme osaamisen kehittämiseen, laadukkaisiin laitteisiin ja alan viimeisimpään teknologiaan. Esimerkiksi useimmista myymälöistämme löytyvän silmänpohjakameran avulla saamme tavanomaista laajemman ja paremman näkymän silmänpohjaan.
Miksi valita meidät?
Meillä optometristin työ on erittäin monipuolista - myymälämme ovat keskenään hyvin erilaisia ja eri kokoisia, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluisa myymälä
Tarjoamme laajat etenemis- ja erikoistumismahdollisuudet kiinnostuksen kohteidesi mukaan: voit esimerkiksi suuntautua esihenkilötyöhön, perehtyä kuivasilmäisyyden hoitoon tai kouluttaa kollegojasi
Meillä pysyt aina ajan hermolla - tarjoamme säännöllisesti ajankohtaisia koulutuksia sekä paikallisesti että kansainvälisesti
Olet mukana optisen alan kehityksessä - saat käyttöösi tehokkaat työvälineet ja esim. silmänpohjakamera ja OCT ovat kattavasti saatavillasi
Meillä on hyvät henkilökuntaedut - myös l