Etsimme Fysioline-yhtiöryhmään talousassistenttia vahvistamaan tiimiämme!
Tarjoamme monipuolisen roolin, jossa pääset oppimaan laajasti taloushallinnon tehtäviä ja kehittymään alan ammattilaiseksi. Tehtävä sopii erinomaisesti esimerkiksi korkeakouluopiskelijalle tai uransa alkuvaiheessa olevalle. Työ sijoittuu Tampereelle tai Espooseen. Etätyö on mahdollista, kun tehtävä on tullut tutuksi.
Tehtävässä työskentelet Fysioline-ryhmän yhtiöiden, kuten Fysioline Oy:n ja Fysioline Fressi Oy:n, taloushallinnon parissa. Työ tarjoaa vaihtelevan tehtäväkentän, jossa pääset kehittämään osaamistasi käytännönläheisesti.
VASTUUALUEET
Talousassistentin tehtävässä vastaat monipuolisista taloushallinnon tehtävistä. Työhösi kuuluu muun muassa laskutukseen sekä maksuliikenteeseen liittyviä tehtäviä. Lisäksi osallistut asiakaspalveluun ja erilaisiin muihin taloushallinnon tehtäviin tarpeen mukaan. Tehtävä ei ole pelkästään rutiininomaista työtä, vaan edellyttää aktiivista otetta, kykyä ottaa selvää asioista sekä halua kehittää omaa osaamistaan.
Työ on luonteeltaan säännöllistä ja aikatauluihin sidottua, joten onnistuminen tehtävässä edellyttää sitoutumista ja systemaattista työskentelyotetta. Toimit osana tiimiä, jossa arvostetaan sujuvaa viestintää ja hyvää yhteistyöhenkeä.
TOIVOTTAVAT OMINAISUUDET JA TAIDOT
Odotamme, että sinulla on kiinnostusta taloushallinnon tehtäviä kohtaan sekä halua oppia uutta. Työssä menestyminen edellyttää oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta sekä kykyä työskennellä järjestelmällisesti aikataulujen mukaisesti. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä valmiutta toimia erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Tehtävä sopii henkilölle, joka on tarkka, organisointikykyinen ja motivoitunut kehittämään osaamistaan. Toivomme valitulta henkilöltä pitkäjänteistä otetta ja halua sitoutua tehtävään.
KOULUTUS JA KOKEMUS
Tehtävään soveltuu esimerkiksi liiketalouden tai muun soveltuvan alan korkeakouluopiskelija tai vastavalmistunut. Aiempi kokemus ta