Haluatko työskennellä varastossa, jossa jokaisella työntekijällä on mahdollisuus olla mukana kehittämässä työympäristöä? Haluatko kuulua kannustavaan, positiiviseen ja aikaansaavaan työyhteisöön, jossa ahkerasti tehdystä työstä palkitaan aidosti?
Avoinna on nyt työpaikkoja asiakkaallemme Meira Novalle Tuusulaan varastotehtäviin. Työt on mahdollista aloittaa nopealla aikataululla ja etsimme työntekijöitä pidempiaikaisiin työsuhteisiin. Työsuhde on aluksi määräaikainen ja solmitaan Baronan kanssa. Parasta on se, että sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa työkokemusta logistiikasta, vaan me huolehdimme, että pääset perehtymään tehtäviin kokeneen logistiikkatyöntekijän ohjauksessa ja taltioimaan tästä opit itsenäiseen työskentelyyn. Toki aiemmasta varastokokemuksesta on hyötyä.
Työssä tulet tekemään elintarvikkeiden puheohjattua keräilyä matalakeräysvaunua hyödyntäen. Tehtävässä tuotteet kerätään rullakoihin, joten tuotteiden asettelu on sinulle helppoa. Puheohjattua keräilyä löytyy niin varaston lämpimältä kuin viileältäkin puolelta, jossa lämpötila on noin 4 astetta. Olethan siis valmis työskentelemään myös viileällä puolella. Muita varaston mahdollisia työtehtäviä ovat esimerkiksi lähettämö- ja terminaalityöskentely. Työtä tehdään pääsääntöisin aamu- ja iltavuoroissa klo 06-14 ja 14-22 arkisin. Töitä on tarjolla ainakin 15 tuntia viikossa, mutta tilanteen mukaan voi olla enemmänkin.
Kuten aiemmin mainittu, niin emme vaadi sinulta aiempaa kokemusta, mutta haluamme joukkoon työntekijöitä, joilla on aito motivaatio tehdä töitä mukavassa porukassa. Työyhteisö Meira Novalla on täynnä hyviä tyyppejä ja tätä joukkoa haluamme vahvistaa. Käytössä on myös kannustepalkkausjärjestelmä, joten pääset korkeampiin ansioihin hyvällä asenteella ja suoriutumisella.
Mikäli tämä kuulosti mieleiseltä ja haluat päästä vaikuttamaan ansioihisi omalla työpanoksellasi, niin hae jo tänään! Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löytyessä.
Jos koet olevasi uusi vahvistus Meira Novan hu