Luota Agency on Suomen ensimmäinen tekoälypohjainen vaikuttajamarkkinointitoimisto. Olemme täyden palvelun kumppani kaikessa vaikuttajamarkkinointiin liittyvässä.
Kasvamme nopeasti myös managerointiliiketoiminnassa ja etsimmekin nyt vahvistusta Talent Managerista. Manageroimme monia tunnettuja somevaikuttajia ja mediapersoonia, kuten esimerkiksi: Eve Kulmala, Boniasiivous, Häärijä, Jennika Vikman, Essi Hellén ja RebelWerks.
Luota Agency toimii strategisena kumppanina vaikuttajille, mediapersoonille ja sisällöntuottajille, tukien heidän urakehitystä ja kaupallista kasvua pitkäjänteisesti. Autamme rakentamaan laadukkaita kumppanuuksia, varmistamme sujuvat neuvotteluprosessit ja huolehdimme siitä, että jokainen yhteistyö tukee sekä talentin brändiä että taloudellisia tavoitteita. Laajat verkostomme ja tekoälypohjainen lähestymistapamme avaavat ovia kokonaisuuksiin, joihin ei muuten olisi pääsyä.
Olemme myös ylpeitä kehittämästämme Luota AI -ohjelmistosta, jota käytämme asiakkaidemme eduksi puolueettomien vaikuttajavalintojen tuottamiseen.
Alle vuodessa olemme saaneet asiakkuuksia yli miljoonan euron edestä ja toimintamme on ollut alusta asti kannattavaa. Kasvuvauhti ja tulokset osoittavat, että olemme alan nopeimmin kasvava vaikuttajamarkkinointitoimisto. Meihin luottavat esimerkiksi Samsung, VR, Jula, Kauppakeskus Ratina, Kesko, Tallink Silja, Revolut ja S-Pankki.
Nyt etsimme henkilöä, jolla on usean vuoden työkokemus B2B-myynnistä ja halu ottaa urallaan seuraava askel. Työ on asiantuntijatyötä, ja siinä menestymisen edellytys on pitkäjänteisyys, kaupallisuus sekä kyky herättää luottamusta asiakkaissa, vaikuttajissa ja sidosryhmissä. Kiinnostus ja tietämys vaikuttajamarkkinoinnista katsotaan suureksi eduksi. Trendien, ilmiöiden ja vaikuttajien seuraaminen on edellytys työssä onnistumiselle. Myös managerointitaustasta ja omista verkostoista on suuresti hyötyä, mutta tämä ei ole ehdoton edellytys.
Luota Agency työpaikkana
Me uskomme, että paras työ syntyy silloin