Asiantuntija

KeravaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme nyt asiakaspalvelusta innostuvaa asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen osaksi Keravan ja Sipoon työllisyysalueen palvelukokonaisuutta 1.7.2026 alkaen yli 30-vuotiaiden työnhakijoiden henkilöasiakaspalveluun.

Keravan ja Sipoon työllisyysalue on käynnistynyt rohkeana ja kehittyvänä työllisyysalueena kahden kunnan ja sidosyksiköidemme tiiviissä yhteistyössä.

Keravan kaupunki vastaa Keravan ja Sipoon työllisyysalueella työvoimaviranomaiselle kuuluvista tehtävistä 1.1.2025 alkaen. Tavoitteenamme on tehdä vaikuttavia palveluja, sekä työnhakijoille, että työnantajille ja yrityksille. Tehtävämme on toteuttaa työnvälitystoimintaa, edistää kaikkien työnhakijoiden työllistymistä, sekä varmistaa osaavan työvoiman saatavuus ja toteuttaa muita toimia, joilla yhdessä tavoitellaan alueen työlisyysasteen nousua.

Asiantuntija toteuttaa lakisääteistä työnhakijan palveluprosessia ja vastaa asiakkaan työttömyysturvaan liittyvistä lausunnoista ja päätöksistä. Hänen tehtäväänsä kuuluu asiakkaan palvelutarpeen kartoitus, työnhaun tukeminen sekä työllistymistä tukeviin palveluihin ohjaaminen.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää:

Laajaa ymmärrystä erilaisista työllisyyttä edistävistä toimenpiteistä

Työllisyydenhoitoon liittyvän lainsäädännön tuntemusta

Asiakaspalvelutaitoja ja laajaa ymmärrystä yli 30-vuotiaiden asiakkaiden palvelutarpeista

Erinomaista muutoksensietokykyä sekä ratkaisukeskeistä asennetta

Vahvaa yhdessä tekemisen halua ja kykyä verkostoyhteistyöhön

Erinomaisia vuorovaikutus-, yhteistyö- ja verkostotaitoja sekä työyhteisötaitoja

Tehtäväkohtainen palkka on 3405,38 € + KVTESin mukaiset lisät. Työaika on 36,25 h/vko. Koeaika tehtävässä on kuusi (6) kuukautta.

Päätoimipiste sijaitsee Sampolan palvelukeskuksessa, Kultasepänkatu 7, 04250 Kerava

Asiantuntijan tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi opistotasoinen tutkinto ja soveltuva, vähintään viiden (5) vuoden työkokemus.

Kielit

Responsibilities

  • Laajaa ymmärrystä erilaisista työllisyyttä edistävistä toimenpiteistä
  • Työllisyydenhoitoon liittyvän lainsäädännön tuntemusta
  • Asiakaspalvelutaitoja ja laajaa ymmärrystä yli 30-vuotiaiden asiakkaiden palvelutarpeista

Requirements

  • Erinomaista muutoksensietokykyä sekä ratkaisukeskeistä asennetta
  • Vahvaa yhdessä tekemisen halua ja kykyä verkostoyhteistyöhön
  • Erinomaisia vuorovaikutus-, yhteistyö- ja verkostotaitoja sekä työyhteisötaitoja

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...