Asiakashankinnan asiantuntija (B2B)
Oletko kiinnostunut B2B-myynnin alkupään työtehtävistä, joissa pääset sopimaan asiakastapaamisia yrityspäättäjien kanssa ja edustamaan arvostettuja asiakasyrityksiä?
Haemme asiakashankinnan asiantuntijaa B2B-uusasiakashankintatiimiin.
Oval Company Finland Oy on vuonna 2008 perustettu, vakavarainen ja vastuullinen B2B-uusasiakashankintaan ja myynnin ulkoistuksiin erikoistunut kasvuyritys. Olemme yksi Kauppalehden 2026 Kestomenestyjä-yrityksistä.
Yhdessä tekeminen ohjaa toimintaamme joka päivä, ja yhteinen menestys kulkee henkilökohtaisen menestyksen edellä. Kulttuurimme on yhteisöllinen, mutta vaativa – meillä keskitytään tuloksiin, ei työtunteihin. Riittää, että työ tulee tehtyä hyvin ja asiakkaiden odotukset ylitetään.
Asiakashankinnan asiantuntijana työnkuvaasi kuuluu yrityspäättäjien yhteystietojen selvittäminen, yritysten taustojen ja ajankohtaisten asioiden tutkiminen, asiakaskontaktointi puhelimitse ja sähköpostitse sekä asiakastapaamisten sopiminen asiakasyrityksille.
Perehdyt asiakasyritysten liiketoimintaan ja osallistut toimintatapojen kehittämiseen, tukien omalta osaltasi asiakkuuksien kasvua. Työssä kehität B2B-myynnin osaamistasi käytännössä ja pääset työskentelemään useiden eri toimialojen asiakkuuksien parissa.
Tavoitteenasi on sopia keskimäärin 3 asiakastapaamista per työpäivä.
Pääset osaksi tiivistä, seitsemän hengen tiimiä, jossa kannustetaan, tuetaan ja autetaan toisia onnistumaan. Onnistumista tukevat kattava ja henkilökohtainen perehdytys, selkeät tavoitteet, toimivat ja testatut prosessit sekä modernit digitaaliset työkalut.
Työ edellyttää sujuvaa suomen kielen taitoa. Eduksi katsotaan Pipedrive CRM -järjestelmän osaaminen. Tehtävässä menestymistä tukevat oma-aloitteisuus, rohkeus, ahkeruus, järjestelmällisyys, positiivinen asenne ja kunnianhimo.
Työtä tehdään liukuvasti klo 8:00–17:30 välillä, 37,5 tuntia viikossa. Työpisteesi sijaitsee Helsingin Pitäjänmäellä Oval Officella, ja työskentelet joustavasti hybr