Viestintäasiantuntijaksi Siidaan
Saamelaismuseo Siida kertoo saamelaisten elämästä eilen, tänään ja huomenna. Olemme valtakunnallinen vastuumuseo erikoisalanaan saamelaiskulttuuri ja alueellinen vastuumuseo kulttuuriympäristötehtävissä saamelaisten kotiseutualueella. Tallennamme kokoelmiimme Suomen saamelaisten henkistä ja aineellista kulttuuria ja esittelemme sitä näyttelyissä ja julkaisuissa. Keskeinen tavoitteemme on tukea saamelaista identiteettiä ja kulttuurillista itsetuntoa.
Etsimme viestintäasiantuntijaa hoitamaan ja uudistamaan Siidan viestintää ja vuorovaikutusta. Työhösi kuuluu museon sisäisen ja ulkoisen viestinnän koordinointi ja käytännön viestinnän tehtäviä. Vastuullasi on Siidan kotimaisten ja kansainvälisten mediasuhteiden hoitaminen. Osallistut viestinnän asiantuntijana museon työkulttuurin kehittämiseen. Teet työssäsi yhteistyötä museon moniammatillisten kollegoiden ja museon sidosryhmien kanssa. Museon keskeisin yhteistyö tapahtuu saamelaisyhteisön kanssa. Samalla toimintamme on hyvin kansainvälistä.
Mitä toivomme sinulta?
Vähintään kolmen vuoden työkokemusta viestintätehtävistä tai toimittajan työstä
Soveltuvaa tutkintoa
Monipuolista viestinnän osaamista ja ymmärrystä tämän päivän viestinnän kentästä
Osaamista digitaalisten viestintäkanavien ja sosiaalisen median palvelujen sisällöntuotannosta
Saamen kielen taitoa sekä saamelaiskulttuurin tuntemusta
Sujuvaa kirjallista ilmaisutaitoa suomeksi, mielellään myös saameksi ja englanniksi
Erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä esiintymiskykyä
Halua kehittää Siidan työyhteisökulttuuria ja yhteistyöverkostoja
Vastuullista ja ratkaisukeskeistä työotetta.
Mitä tarjoamme sinulle?
Merkityksellisen ja mielenkiintoisen uuden tehtävän Siidassa
Työskentelymahdollisuuden sekä kotimaassa että ulkomailla palkitussa museossa
Moniammatillisen työyhteisön ja osaavat työkaverit
Mielenkiintoisen ja modernin työympäristön
Hybridityömahdollisuuden sekä kokem