Erityisasiantuntija, Strategiaohjaus

TurkuCompetitive0 applicants

About this role

InnoTurku-hankkeen tavoitteena on vahvistaa alueen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä parantaa sitä koskevan tiedon hyödyntämistä kaupungin kehittämisessä.

Tehtävässä kokoat, analysoit ja jäsennät TKI-toimintaan ja laajemmin elinvoimaan liittyvää tietoa eri lähteistä ja tuotat siitä selkeää kokonaiskuvaa kaupungin käyttöön. Työssäsi tarkastelet esimerkiksi alueen tutkimus- ja kehittämistoiminnan suuntaa, yhteistyötä, rahoitusta ja vaikuttavuutta sekä tuotat tästä tietoa päätöksenteon ja kehittämistyön tueksi.

Samalla kehität tietotuotteita, joiden avulla tätä tietoa voidaan hyödyntää nykyistä systemaattisemmin kaupungin toiminnan suunnittelussa ja elinvoimapolitiikan kehittämisessä. Tavoitteena on, että hankkeessa syntyy pysyvä toimintatapa, jonka avulla sekä kaupunki että muut alueen toimijat voivat seurata TKI-toiminnan kehitystä ja tunnistaa uusia yhteistyön ja kehittämisen mahdollisuuksia.

Tehtävä on vaativa asiantuntijatehtävä, joka edellyttää itsenäistä työotetta, vahvaa analyyttistä osaamista sekä kykyä yhdistää tiedon analysointi käytännön kehittämistyöhön.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.

Tehtävä edellyttää kokemusta tiedon analysoinnista ja hyödyntämisestä päätöksenteon ja kehittämisen tukena.

Tehtävässä tarvitaan erityisesti:

vahvaa osaamista datan analysoinnista ja tiedon visualisoinnista

ymmärrystä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta (TKI)

kykyä yhdistää analyyttinen työ strategiseen kehittämiseen

hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja viestintätaitoja

kykyä itsenäiseen työotteeseen

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:

monipuolisia koulutuksia

Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin

Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin e

Responsibilities

  • vahvaa osaamista datan analysoinnista ja tiedon visualisoinnista
  • ymmärrystä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta (TKI)
  • kykyä yhdistää analyyttinen työ strategiseen kehittämiseen
  • hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja viestintätaitoja

Requirements

  • kykyä itsenäiseen työotteeseen
  • monipuolisia koulutuksia
  • Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
  • Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...