Etsimme kehitysinsinööriä vahvistamaan SSAB:n By-products -yksikön tutkimus‑ ja kehitystyötä. Tehtävässä osallistut ja johdat kehitysprojekteja, joiden tavoitteena on kehittää uusia ja nykyisiä sivutuoteliiketoiminnan tuotteita, sovelluksia ja prosesseja. Roolissa olet keskeisessä asemassa edistämässä materiaalitehokkuutta, kiertotaloutta ja SSAB:n strategisia tavoitteita kohti fossiilivapaata terästuotantoa.
Liittyminen SSAB-perheeseen tarkoittaa, että pääset mukaan matkallemme. Tämä matka on mielestämme elintärkeä planeettamme kestävän kehityksen kannalta. Teräs on ollut yksi tärkeimmistä materiaaleista yhteiskuntiemme kehityksen kannalta ja on sitä myös jatkossa. Sitä on rakennusten katoissa, kaupunkejamme yhdistävissä silloissa ja huomispäivän autoissa. SSAB on ylpeä historiastaan ja asemastaan erikoislujien terästen markkinajohtajana. Tiedämme kuitenkin myös, että teräksen tuotanto on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen tuottajista. Sen on muututtava. Sen vuoksi olemme kehittäneet maailman ensimmäisen fossiilivapaan terästuotannon sekä sitoutuneet muuttamaan oman toimintamme suurelta osin fossiilivapaaksi. Osana SSAB:tä sinulla on keskeinen asema tämän tavoitteen saavuttamisessa ja koko terästeollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Työtehtävän kuvaus
Kehitysinsinöörinä toimit osana SSAB:n By-products -organisaatiota ja vastaat valittujen kehitysprojektien ja ‑tehtävien itsenäisestä läpiviennistä. Työsi keskittyy erityisesti terästeollisuuden sivutuotteiden hyödyntämisen kehittämiseen sisäisissä ja ulkoisissa sovelluksissa. Tuet materiaalien ja liiketoiminnan kehitystä SSAB:n strategian mukaisesti sekä toimit asiantuntijana laajassa sidosryhmäverkostossa.
Pääasialliset työtehtävät
Valittujen kehitysprojektien ja ‑tehtävien johtaminen ja toteutus koskien erityisesti tulevaisuuden fossiilivapaan terästuotannon sivutuotteita
Uusien tuotteiden, sovellusten ja prosessien kehittäminen sivutuoteliiketoiminnassa
Ehdotusten laatiminen By-products -y