Haemme johdon assistenttia sijoitusjohtajan työpariksi. Työskentelet monipuolisissa tehtävissä sijoitusjohtajan päivittäisenä tukena, avustat laajemmin myös koko sijoitustoimintoa sekä toimit yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Keskeisiin tehtäviisi kuuluvat muun muassa:
kalenterinhallinta ja aikataulujen yhteensovittaminen
sijoitusjohdon kokousjärjestelyt ja kokousmateriaalien hallinnointi
sijoitustoiminnon tilaisuuksien valmistelu ja käytännön järjestelyt
sijoitustoiminnon arjen operatiivinen tuki, mukaan lukien matkajärjestelyt
sijoitustoiminnon tukeminen hallinnollisissa asioissa, kuten osto- ja matkalaskujen käsittelyssä
dokumentaation, toimintamallien ja työkalujen kehittäminen
Kanssamme työskentelet kansainvälisessä sijoitusympäristössä ja pääset näkemään läheltä ison instituutiosijoittajan arkea. Meillä huolehditaan osaamisen kehittämisestä sekä työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Kollegoinasi toimii asiantuntevia, kunnianhimoisia ja vastuuta kantavia sijoitusammattilaisia. Meille on tärkeää, että teemme työtä yhdessä – tulevien sukupolvien hyväksi.
Odotamme sinulta
kokemusta vaativista johdon assistentti- tai koordinaatiotehtävistä
vahvaa organisointikykyä ja huolellisuutta
rauhallista ja ratkaisuhakuista otetta
kykyä hallita useita samanaikaisia kokonaisuuksia sekä priorisoida ja sopeutua muuttuvissa tilanteissa
luotettavuutta ja kykyä käsitellä luottamuksellista tietoa
hyviä viestintä- ja yhteistyötaitoja
kykyä hyödyntää yleisimpiä toimisto-ohjelmia tehokkaasti
soveltuvaa tutkintoa
sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
aktiivista ja ennakoivaa työotetta, joka tukee arkemme sujuvuutta
Lisätietoja
Tehtävä on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Lisätietoja antaa sijoitusjohtaja Maaria Kettunen, maaria.kettunen@keva.fi, 020 6142644. Puhelimitse tavoitat Maarian parhaiten keskiviikkona 6.5. klo 12–13.
Tehtävään valitulle tehdään l