Haluatko rakennuttajaksi modernin rakennuttamisen pariin? Aitoja tekoja vastuullisuudessa, huippuosaamista, parhaita työkaluja ja hyvää johtamista - tätä on tarjolla, jos tilaisuuteen tartut.
Meillä on vahva tahto kehittää, ei ainoastaan omaa toimintaamme, vaan koko rakennuttamista. Nyt ei enää tehdä kuten ennen, tai suoriteta rimaa hipoen.
Vaativat kohteet tarjoavat kiehtovia haasteita samalla kun tarjoamme sinulle turvallisen ympäristön oppia ja kehittyä. Samalla kasvava liiketoimintamme tuo turvaa tulevaan ja vaihtoehtoisia urapolkuja.
Haluaisitko tulla työkaveriksemme?
Tilaisuus vailla vertaa
Projektipäällikkönämme olet tilaajan rakennusaikainen edunvalvoja hankkeessa. Seuraat proaktiivisesti hankkeen etenemistä - varmistat, että kaikki sujuu niin aikataulullisesti, laadullisesti kuin kustannuksellisesti suunnitellun mukaisesti.
Rakennuttamisen langat hankkeessa ovat pitkälti sinun käsissäsi. Johdat asiantuntijatiimiä - käyt tarvittavaa dialogia urakoitsijoiden, suunnittelijoiden, hankinnan ja viranomaisten kanssa. Arkeasi ovat myös resursointi, yleinen organisointi ja hankintasopimusten laatiminen.
Tilaaja-asiakkaallemme raportoit sovitusti ja huolehdit, että heillä on ajantasainen tieto hankkeen tilasta rakentamisen osalta. Asiakasraportointi on hyvin tärkeä osa työtäsi.
Hankkeemme sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, joten tukikohtasi on Helsingin pääkonttori.
Millaisia hankkeita on odotettavissa?
Johtamiemme hankkeiden keskeiset asiakassegmentit ovat kiinteistöomistajat ja -sijoittajat ja hankkeet ovat pääosin korjaushankkeita. Hankkeidemme kokoluokka ja tekninen vaativuus vaihtelee, mikä tuo myös monipuolisuuden työpöydällesi. Olemme asiakastamme varten ja autamme kehittämään ja ylläpitämään heidän kiinteistöidensä arvoa. Meillä on vahva tilauskanta ja pitkäikäisiä asiakassuhteita. Tässä näkyy hyvä maineemme ja kehityshalukkuutemme.
Jos suunnataan katse vielä sinun työhösi, ohjauksessasi on näin alkuun hieman suoraviivaisempia projekteja. Vastuusi tu