AALTOVOIMA - AALLON VOIMALLA TÖIHIN
Etsimme ravintolatoimenjohtajaa avaamaan ja johtamaan uutta, noin 40+ paikkainen saunaravintola Rovaniemelle Kemijoen varrelle. Ravintolan avaus sijoittuu syyslokakuulle, ja tehtävä alkaa jo kesäkuussa.
Ravintolatoimenjohtajana vastaat ravintolan kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja operatiivisen toiminnan käynnistämisestä. Tehtäviisi kuuluu ravintolakonseptin ja palvelukokonaisuuden kehittäminen alusta alkaen sekä toiminnan rakentaminen vastaamaan Lapin matkailun korkeita odotuksia. Johdat rekrytointiprosessia ja rakennat ravintolalle toimivan ja motivoituneen lopputiimin. Vastaat päivittäisestä johtamisesta, asiakaskokemuksesta sekä toiminnan tuloksellisuudesta.
Tehtävässä menestyminen edellyttää vähintään viiden vuoden kokemusta Lapin matkailusta sekä esimiestehtävistä. Taustasi voi olla hotelli-, sali- tai keittiöpuolelta, kunhan sinulla on vahva näkemys kokonaisuuden johtamisesta sekä kyky viedä visio käytäntöön.
Arvostamme:
Kokemusta Lapin matkailualasta ja kansainvälisistä asiakkaista
Vahvaa johtamis- ja organisointikykyä
Näkemystä ravintolakonseptien kehittämisestä
Kykyä rakentaa ja motivoida tiimiä
Tuloshakuisuutta ja liiketoiminnallista ajattelua
Joustavuutta ja paineensietokykyä muuttuvassa ympäristössä
Sujuvaa suomenkielen taitoa
Tarjoamme:
Ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa uusi ravintolakonsepti alusta alkaen
Keskeisen roolin uuden saunaravintolan käynnistämisessä
Hyvän peruspalkan sekä tulospalkkiojärjestelmän
Mahdollisuuden vaikuttaa ravintolan toimintaan ja kehitykseen merkittävästi
Työskentelyn inspiroivassa ympäristössä Kemijoen varrella Rovaniemellä
Liity mukaan tiimiimme lähettämällä hakemuksesi jo tänään oheisen linkin kautta. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme paikat sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Sara Kervinen
+35840 123 9817
sara.kervinen@aaltovoima.fi
Aalto Henkilöstöpalvelut on monialainen henkilöstöpa