Seurakuntamestari

KuopioCompetitive0 applicants

About this role

Haemme

SEURAKUNTAMESTARIA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.6.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Seurakuntamestarina olet keskeisessä roolissa seurakunnan arjessa ja juhlassa. Työsi näkyy ja tuntuu - mahdollistat tilaisuuksien sujuvuuden ja huolehdit siitä, että seurakunnan tilat ja ympäristöt ovat viihtyisiä, toimivia ja arvokkaita.

Tehtäviisi kuuluu

Jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten ja muiden seurakunnan tilaisuuksien valmistelu ja käytännön toteutus

Seurakunnan kiinteistöjen sisä- ja ulkotilojen siisteydestä ja kunnossapidosta huolehtiminen

Puhtaanapitoon sekä kahvituksiin liittyviä tehtäviä

Hautaustoimeen liittyvät tehtävät

Ensimmäinen sijoituspaikkasi on Kallaveden seurakunnan Karttulan alue, mutta tarvittaessa tehtäviä voi olla muuallakin seurakuntayhtymän alueella.

Mitä odotamme sinulta

Seurakunta- ja/tai kiinteistöalan tuntemusta sekä riittäviä IT-taitoja

Arvostamme suoritettua suntion ammattitutkintoa (seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinto) tai valmiutta suorittaa se oppisopimuksella kahden vuoden kuluessa

Työ edellyttää liikkumista eri kiinteistöjen välillä, joten B-ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi

Valitun henkilön tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen

Tehtävän täytössä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tarjoamme sinulle

Toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, työaika: yleistyöajan 38,25 h/vko kolmen viikon jaksoissa

Palkkauksen KirVESTESin vaativuusryhmän 402 mukaisesti

Peruspalkka 2434,28 €/kk

Lisäksi vaativuusosa (37,20 €/kk) ja erityinen osa (36,13 €/kk)

Ilman suntion tutkintoa oppisopimusajan palkka 2312,57 €/kk

Mahdollisuus kokemuslisiin (3, 5, 10 ja 15 vuotta) sekä henkilökohtaiseen suorituslisään

ePassiFlex-edun ja lounasedun

Kattavat työterveyspalvelut

Työnantajan, jolla on ympäristödiplomi ja arvopohjainen toimintakulttuuri

Hakuaika päättyy 10.5.2026 klo 16.00.

Tehtävää haetaan KirkkoRekry

Responsibilities

  • Jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten ja muiden seurakunnan tilaisuuksien valmistelu ja käytännön toteutus
  • Seurakunnan kiinteistöjen sisä- ja ulkotilojen siisteydestä ja kunnossapidosta huolehtiminen
  • Puhtaanapitoon sekä kahvituksiin liittyviä tehtäviä
  • Hautaustoimeen liittyvät tehtävät
  • Seurakunta- ja/tai kiinteistöalan tuntemusta sekä riittäviä IT-taitoja
  • Arvostamme suoritettua suntion ammattitutkintoa (seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinto) tai valmiutta suorittaa se oppisopimuksella kahden vuoden kuluessa
  • Työ edellyttää liikkumista eri kiinteistöjen välillä, joten B-ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi
  • Valitun henkilön tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen
  • Toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, työaika: yleistyöajan 38,25 h/vko kolmen viikon jaksoissa

Requirements

  • Palkkauksen KirVESTESin vaativuusryhmän 402 mukaisesti
  • Peruspalkka 2434,28 €/kk
  • Lisäksi vaativuusosa (37,20 €/kk) ja erityinen osa (36,13 €/kk)
  • Ilman suntion tutkintoa oppisopimusajan palkka 2312,57 €/kk
  • Mahdollisuus kokemuslisiin (3, 5, 10 ja 15 vuotta) sekä henkilökohtaiseen suorituslisään
  • ePassiFlex-edun ja lounasedun
  • Kattavat työterveyspalvelut
  • Työnantajan, jolla on ympäristödiplomi ja arvopohjainen toimintakulttuuri

EU Requirements

Job Details

Posted27 April 2026
Closes27 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Seurakuntamestari at Kallaveden seurakunta | EuroTalent AI