Lähihoitaja kotihoitoon

KouvolaCompetitive0 applicants

About this role

Tervetuloa Afinan kasvavaan tiimiin tekemään merkityksellistä työtä! Olemme yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoava yritys ja nyt etsimme lähihoitajaa toteuttamaan monipuolista hoivatyötä monessa eri asiakasryhmässä.

Työ kotihoidossa on asiakaslähtöistä ja teemme työtämme kuntouttavalla työotteella. Lähihoitaja pääsee hyödyntämään osaamistaan ikäihmisten, lapsiperheiden, omaishoidon ja erityisryhmien kanssa. Lähihoitajat huolehtivat asiakkaiden kokonaisvaltaisesta hoidosta ja huolenpidosta. Työhön kuuluu mm. ravitsemuksen seuranta, hygieniasta huolehtiminen, voinnin seuranta ja lääkehoito. Työhön voi kuulua myös avustavia tehtäviä ja seuranpitoa. Meille on tärkeää, että on aikaa kuunnella asiakkaita ja omaisia sekä vaihtaa kuulumisia. Työtä tehdään moniammatillisessa työryhmässä.

Toimipisteemme sijaitsee Kuusankoskella, työtä tehdään Kouvolan alueella. Työtä tehdään aamu- ja iltavuorossa, työ voi sisältää myös viikonlopputöitä. Huomioimme toiveet työaikasuunnittelussa. Edellytyksenä B-kortti työn liikkuvuuden vuoksi. Työautoja käytettävissä asiakkaalle kulkemista varten.

Edellytämme lähihoitajan (tai vastaavaa) tutkintoa, sujuvaa suomen kielen taitoa, tartuntatautilain 48§ mukaista rokotussuojaa ja voimassa olevia lääkelupia. Tarvittaessa voit suorittaa myös lääkeluvat meillä.

Odotamme sinulta positiivista asennetta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja kiinnostusta alaa kohtaan. Tarjoamme hyvän työyhteisön, jossa on hyvä ilmapiiri, kattavan perehdytyksen ja itsenäisen työn ammattitaitoisen työyhteisön tuella.

Määräaikainen sijaisuus kesän vuosilomien ajan ajalla 1.5.-30.8.2026, mahdollisuus myös töiden jatkumiseen myöhemmin.

Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta ja palkkaryhmä on G20C (peruspalkka 2 415,76€-2 612,33€/kk kokemuksesta riippuen).

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Lähihoitaja kotihoitoon at Afina | EuroTalent AI