Tuntiopettaja, ruotsi, Hj. Nortamon peruskoulu

RaumaCompetitive0 applicants

About this role

Päätoiminen tuntiopettaja

Haemme päätoimista tuntiopettajaa virkasuhteiseen määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2026-31.7.2027.

Etsimme motivoitunutta ja yhteistyötä arvostavaa ruotsin opettajaa, joka haluaa olla mukana rakentamassa yläkoululaisten hyvää ja oppimista tukevaa arkea.

Päätoimisen tuntiopettajan tehtävään sisältyy

ruotsin kielen opettaminen

mahdollisesti myös muiden perusopetuksen oppiaineiden opettaminen oman osaamisesi ja koulun tarpeen mukaan

työskenteleminen osana ammattitaitoista, kannustavaa ja yhteishenkeä arvostavaa työyhteisöä

opetuksen ja toimintatapojen kehittäminen yhdessä kollegoidesi kanssa.

Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Hj. Nortamon peruskoulu, jossa opetusta annetaan vuosiluokille 7-9. Hj. Nortamon peruskoulu on osa elävää kampuskokonaisuutta, johon kuuluvat myös uimahalli, kansalaisopisto, musiikkiopisto, liikuntahalli sekä nuorisotila. Kampus tarjoaa innovatiivisen ja viihtyisän ympäristön sekä henkilöstölle että oppilaille.

Tehtävän kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset esitetään mahdollisessa haastattelutilaisuudessa.

Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat määräytyvät OVTES:n mukaisesti.

Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (Kuntarekry). Tehtävä on kaupunkikohtainen ja se saattaa vielä tulla hoidettavaksi toimialan sisäisin järjestelyin.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote.

http://www.rauma.fi https://peda.net/rauma/koulut/uotilanrinne

Lisätietoja antaa Hj. Nortamon peruskoulun rehtori Kaisa Eskola, puh. 0400 723 875, kaisa.eskola@rauma.fi

Rauman kaupunki, sivistystoimiala, Hj. Nortamon peruskoulu

Rauma on valovoima

Responsibilities

  • ruotsin kielen opettaminen
  • mahdollisesti myös muiden perusopetuksen oppiaineiden opettaminen oman osaamisesi ja koulun tarpeen mukaan

Requirements

  • työskenteleminen osana ammattitaitoista, kannustavaa ja yhteishenkeä arvostavaa työyhteisöä
  • opetuksen ja toimintatapojen kehittäminen yhdessä kollegoidesi kanssa.

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Tuntiopettaja, ruotsi, Hj. Nortamon peruskoulu at Rauman kaupunki | EuroTalent AI