Lähihoitaja Ikipihlaja Anneen

FinlandCompetitive0 applicants

About this role

🧡 Millainen on sinun unelmien työpaikkasi?

Meille Pihlajalinnassa se tarkoittaa paikkaa, jossa ihminen tulee ensin; paikkaa, johon on mukava tulla ja missä sinun tarpeitasi kuunnellaan. Me pihlajalinnalaiset tarjoamme ihmisen kokoista huolenpitoa kaikkialla Pihlajalinnassa. Olemme sitoutuneet edistämään työyhteisöissämme monimuotoisuutta, osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta.

Työpaikkana olemme kokoamme pienemmän tuntuinen - ihmisen kokoinen.

🧡 Ikipihlaja Annen 16 asukkaan yksikössä asukaslähtöisessä toiminnassamme huokuu ihmisläheisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen. Teemme työtä moniammatillisessa tiimissä kolmessa vuorossa. Työ on itsenäistä, mutta saat vahvan tuen työllesi muilta kollegoilta. Työyhteisöön kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia sekä keittiö- ja siivoushenkilökunta. Lähihoitajan työssä olet mukana luomassa asukkaiden näköistä arkea osallistuen mm. perushoitoon, harrastetoiminnan järjestämiseen, ulkoiluun, lääkehoidon toteuttamiseen ja hoitotyön dokumentointiin. Osaat myös huomioida myös asukkaan läheiset tärkeänä osana hoitoa. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen tehtävääsi. Etsimme lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 11.5.-30.6. Työsuhteelle on mahdollista saada jatkoa kesän ylikin. Työtä teemme kolmessa vuorossa viikon jokaisena päivänä.

❤️ Sinä olet meille tärkeäHuolehdimme terveydestäsi tarjoamalla kokonaisvaltaisen työterveyden, johon sisältyy myös Mielen Pihlajalinnan palvelut

Huolehdimme osaamisestasi tarjoamalla kouluttautumismahdollisuuksia, jatkuvasti käytössäsi olevan oppimisympäristö Pihlajalinna Akatemian ja saat esiperehdytyksen jo ennen työsuhteen alkua työyhteisöön tutustumisen tueksi

Huolehdimme siitä, että saat kannustavan tiimin tuen monipuolisiin tehtäviin. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja saatkin mahdollisuuden työaikojen joustavaan sopimiseen

Työnantajana ja kollegoina lupaamme kuunnella ja auttaa sinua kehittymään työssäsi. Palkkauksessa ja työehdoissa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelual

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...