Tervon yhtenäiskouluun haetaan matematiikan, fysiikan ja kemian päätoimista tuntiopettajaa 1.8.2026 alkaen.
Haemme matematiikan, fysiikan ja kemian päätoimista tuntiopettajaa vakinaiseen virkasuhteeseen. Opetusta on pääosin luokille 7-9.
Tervon yhtenäiskoulu on noin sadan oppilaan koulu, jossa annetaan perusopetusta vuosiluokilla 1-9 sekä esiopetusta. Uusi yhtenäiskoulurakennuksemme otettiin käyttöön tammikuussa.
Tehtävään valittavalta toivomme opetettavien aineiden vahvan hallinnan lisäksi kiinnostusta niin opetuksen kuin koulun toiminkulttuurin kehittämiseen. Tehtävässä on mahdollisuus kehittää opetusta myös kuntarajat ylittävässä yhteistyössä. Arvostamme monipuolista pedagogista osaamista, joustavuutta, valmiutta omaksua uutta sekä hyviä työyhteisötaitoja.
Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palkkaus ja työaika määräytyvät kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Tehtävä täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen voimassa oleva rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Hakemukset toivomme ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta. Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään haastattelussa.
Hakuaika päättyy 5.5.2025 klo 16. Haastattelut järjestetään viikolla 20.
http://www.tervo.fi https://peda.net/tervo/ty
Hanna Airaksinen
etunimi.sukunimi@tervo.fi
044 7499 309
Tervon kunta, Sivistyspalvelut, Tervon Yhtenäiskoulu
Pieni mutta pippurinen saaristo-osakunta Tervo ponnistaa Pohjois-Savosta 1400 asukkaan voimin. Toimiva, rohkeasti kokeileva ja uudistava Tervon kunta luo kuntalaisia osalllistaen, uusin toimintamallein, itsen