Haemme Teuvan kuntaan oppimisen toimialalle koulunkäynninohjaajaa koulun ohjaustyön vaativiin ammattitehtäviin vakituiseen työsuhteeseen 5.8. alkaen.
Työtehtävien alkusijoituspaikka on Teuvan yhtenäiskoulun toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden ryhmä. Jatkossa työtehtävät voivat olla myös muissa ryhmissä.
Toiminta-alueittain järjestettävän opetuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa oppilaan toimintakykyä sekä opettaa tietoja ja taitoja, joiden avulla hän suoriutuu mahdollisimman itsenäisesti elämästään. Koulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Koulussa oppilaiden kanssa työskennellessäsi kasvatus, hoiva ja hoito ovat olennaisia tehtäviäsi.
Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja, tekemisen meininkiä positiivisella asenteella ja motivaatiota tehdä yhteistyötä työyhteisömme toisten aikuisten kanssa. Tehtävässä katsotaan eduksi kokemus vaativan erityisen tuen lasten kanssa työskentelystä. Tehtävä sisältää myös hoidollista työtä ja avustamista päivittäisissä tilanteissa. Viikkotyöaika on 38,25 h/vko. Työhön kuuluu myös iltapäivätoiminnan ja lyhytaikaisen hoidon ohjaajana toimiminen koulun loma-aikoina.
Kelpoisuusvaatimus: Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja tai muu vastaava ammatillinen tutkinto. Luemme eduksi, jos sinulla on osaamista vaativan erityisen tuen lasten kanssa työskentelystä tai olet lähihoitaja.
Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valinnan suorittamisesta. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävä täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla.
Hakemukset jätetään sähköisesti Kuntarekryssä. Hakemukseen voi liittää ansioluettelon, mutta hakijoiden vertailu perustuu ensisijaisesti rekrytointijärjestelmässä annettuihin tietoihin.
Työhaastattelut järjestetään