Perusopetuksen luokanopettajan virka Kausalan koulussa.
Etsimme joukkoomme motivoitunutta, työhönsä sitoutunutta ja joustavaa perusopetuksen luokanopettajaa vakituiseen virkasuhteeseen. Tule kehittämään kanssamme Iitin kunnan perusopetusta.
Tehtävänäsi on toimia luokanopettajana yleisopetuksen ryhmässä, jossa toimii opettajan lisäksi luokkatasolle kohdennettu koulunkäynninohjaaja. Tehtävässä edellytetään hyviä yhteistyötaitoja ja ryhmänhallintataitoja sekä kykyä suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetusta siten, että se tehokkaasti tukee annetavan opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita. Hakijan eduksi luetaan valmius opettaa liikuntaa ja ruotsin kieltä.
Tukenasi on erityisopetuksen tiimi sekä ammattitaitoinen oppilashuollon henkilökounta. Hakijalle katostaan eduksi kokemus vastaavanlaisesta tehtävästä. Sinulle on tärkeää lasten ja perheiden hyvinvointi sekä vanhemmuuden tukeminen ja se näkyy työssäsi vahvana vuorovaikutusosaamisena.
Luokanopettajan kelpoisuus määräytyy asetuksen (1998/986) mukaan.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Virkaan valittujen on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluttua valintapäätöksen tiedoksisaannista sekä esitettävä lain 504/2002 edellyttämä rikosrekisteriote.
Tervetuloa mukavaan joukkoomme!
https://www.iitti.fi/ https://peda.net/iitti/kausalan-koulu
Kausalan ja Kausan koulun rehtori Tommi Nikka
Puh: 040 154 4943
tommi.nikka@iitti.fi
Iitin kunta, Kasvatus ja opetuspalvelut , Perusopetus ja lukio, Kausalan koulu
Iitti on reilun kuudentuhannen asukkaan elinvoimainen ja kehittyvä kunta Päijät-Hämeessä. Kunta työllistää 240 henkilöä hallinto-, hyvinvointi-, kasvatus- ja opetus- sekä teknisten palveluiden toimialoilla.
Toimimme vastuullisesti, välittäen ja vuorovaikutteisesti.
Iitin kunnassa vuosiluokat 1 - 6 järjestetään alakouluissa kuntakeskus Kausalassa, Etelä-Iitissä Haapa-Kimolan koulus