*Työn kuvaus**
Haemme kasvavaan tiimiimme viemärin sukittajaa Pirkanmaalle monipuolisiin ja vastuullisiin työtehtäviin.
Taloturva on toiminut Pirkanmaalle vuodesta 2013 ja on tunnettu paikallinen putkiremonttikumppani. Olemme laajentaneet toimintaamme myös Ruotsiin ja Norjaan, tarjoten työntekijöillemme mahdollisuuksia kansainvälisessä ympäristössä.
*Mikä työtehtävä on**
Työtehtävässä vastaat viemäreiden sukituksista ja niihin liittyvistä asennustöistä asiakkaidemme kohteissa. Työ sisältää viemärien kunnostusta nykyaikaisilla menetelmillä sekä laadukasta työnjälkeä osana ammattitaitoista tiimiä. Työskentelet sekä itsenäisesti että osana työryhmää ja huolehdit projektien sujuvasta etenemisestä alusta loppuun.
*Mitä tarjoamme sinulle**
Alan parhaat työkalut
Työnjohdon jatkuvan tuen
Huippuunsa varustellun työauton
Perehdytyksen yrityksemme toimintatapoihin
Ammattitaitoiset ja helposti lähestyttävät kollegat
Kannustavan palkkamallin
Hyvin organisoidun ja selkeän asennusaikataulutuksen
*Taloturva Group Oy**
Vuotuinen liikevaihtomme on noin 15 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 130 alan ammattilaista. Olemme toteuttaneet yli 12 000 onnistunutta putkiremonttia ja panostamme vahvasti työntekijöidemme hyvinvointiin. Tarjoamme myös mahdollisuuksia urakehitykseen ja etenemiseen yrityksen sisällä.
Toivomme sinulta
Kokemusta viemärisukituksesta
Oma-aloitteisuutta ja vastuullista työotetta
Kykyä viedä työtehtävät loppuun asti
Hyviä tiimityötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
Valmiutta työskennellä kotimaassa sekä tarvittaessa Ruotsissa ja Norjassa
Keitä me olemme
100 prosenttia kotimainen yritys
Yli 10 vuoden kokemus putkiremonteista
Arvojamme ovat yhdessä tekeminen, luottamus ja kova työ
Kiinnostuitko Lähetä hakemuksesi jo tänään. Lyhytkin hakemus riittää. Täytämme paikan heti sopivan osaajan löydyttyä. Täytä avoin hakemus :https://parasduuni.fi/avoimet-tyopaikat/
Hakusanat viemärisukitus viemärinsukittaja, viemärisukittaja,