Tule monipuolisiin digi- ja datasääntelyn juristin tehtäviin Opetushallitukseen.
Työtehtävän kuvaus
Johtamisen tuki -yksikkö vastaa viraston johtamista tukevan kokonaisvaltaisen tilannekuvan muodostamisesta, viraston tulosohjauksen ja -sopimuksen koordinoinnista, viraston toiminnan yleisen kehittämisen tuesta ja seurannasta, oikeudellisiin asioihin liittyvästä viraston ulkoisesta ja sisäisestä neuvonnasta, ohjauksesta ja kouluttamisesta sekä koko virastoa koskevien lausuntojen ja kannanottojen yhteensovittamisesta sekä controller-toiminnosta.
Opetushallituksen juristit työskentelevät tiimissä, jonka tehtäviin kuuluu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, taiteen perusopetuksen vapaan sivistystyön lainsäädäntöön ja kansainvälisyyteen liittyviä toimeksiantoja, Opetushallituksen valtakunnallisten rekisteihin, tietovarantoihin ja viranomaispalveluihin liittyviä tehtäviä, kotimaisten kielten edistämiseen liittyviä tehtäviä sekä muita viraston sisäistä toimintaa ja toimialaa tukevia oikeudellisia tehtäviä. Opetushallituksen juristit toimivat tiiviissä yhteistyössä Opetushallituksen henkilöstön, muiden viranomaisten sekä sidosryhmien kanssa.
Tässä juristin tehtävässä painottuvat digi- ja datasääntelyyn liittyvät tehtävät. Juristi hoitaa tietosuojajuridiikkaa ja hallinnollisia prosesseja, sopimusjuridiikkaa, viranomaispalveluihin liittyvää tietosuojaa ja sopimusjuridiikkaa sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietosuojaan, tekoälyyn ja tiedonhallintaan liittyvien tekstien laatimista, ohjausta, kouluttamista ja neuvontaa.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Hakijalta odotamme
Tehtävien laadukkaan hoitamisen näkökulmasta odotamme sinulta digi- ja datasääntelyn osaamista sekä kiinnostusta kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa sekä kasvatuksen ja koulutuksen kansallisia digitaalisia palveluja kohtaan ja halua kehittyä kasvatuksen ja koulutuksen juridisena asiant