Postinjakaja, Kouvola (Anjala), Dilicon Oy

KouvolaCompetitive0 applicants

About this role

Kuulumme valtakunnalliseen Jakeluyhtiö Suomen postinjakeluverkostoon ja olemme jakaneet osoitteellista postia jo viisi vuotta Kouvolassa, Kotkassa ja Lahdessa. Kauttamme on kulkenut jo kymmenen miljoonaa lähetystä.

Etsimme nyt tunnollista jakajaa Anjalan alueelle. Piiri on pitkähkö taajama-alueen sekapiiri eli sisältää pääosin pientaloja mutta myös jonkin verran kerrostaloja. Piirin työaika vaihtelee tuotemäärästä riippuen pääsääntöisesti 5 -7 tunnin välillä. Tämä lisäksi on mahdollista saada lisätyötä muiden piirien lomasijaisuuksista.

Arvostamme aiempaa kokemusta työelämästä, mutta sen ei välttämättä tarvitse olla pitkä. Jakotyöstä ei tarvitse olla kokemusta, sillä tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään. Olennaista on reipas ja palvelualtis asenne sekä huolellisuus ja vastuuntuntoisuus. Hyvä suomen kielen hallitseminen on välttämätöntä, koska kaikki materiaali on suomeksi ja myös työkieli on suomi.

Jakopäivät ovat tiistai sekä torstai, mutta arkipyhäviikkoina jakelua voi olla muinakin päivinä. Työn voi ajoittaa oman mieltymyksen mukaan klo 6-21 välille, kunhan kerrostalot ehditään jakaa ennen niiden lukkiutumista.

Jakelualan TES:ä noudattava palkkaus takaa perusansion, mutta ripeä jakaja hyötyy palkkauksen urakkaluonteisuudesta. Työhön käytetyn ajan keskituntiansio on 11-13 €/h, mutta joinain päivinä se voi olla jopa yli 15 €/h. Myös yrittäjänä tai laskutuspalvelun kautta työskentely on mahdollista. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.

Jakelu tapahtuu jakajan autolla, joten etsimiemme jakajien on oltava autollisia ja ajokortillisia. Reitti alkaa Myllykoskelta ja on n. 50 km:n mittainen. Tältä osin auton käytöstä maksetaan km-korvaus 0,55 €/km.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä sähköpostitse tiivis hakemusviesti ja kerro hieman elämäntilanteestasi ja siitä, miksi sinä olisit hyvä tyyppi meidän jakajatiimiin. Saat paluupostissa lisätietoa tehtävästä. Toimi ripeästi, sillä paikka täytetään sopivien hakemusten saapumisjärjestyksessä.

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Postinjakaja, Kouvola (Anjala), Dilicon Oy at Dilicon Oy | EuroTalent AI