Haemme pasuunan soittajaa soittaja-aliupseeriksi Ilmavoimien soittokuntaan Jyväskylän Tikkakoskelle. Soittokunta toimii Ilmasotakoulun alaisuudessa.
Työtehtävän kuvaus
Päätehtäväsi on soittaa pasuunaa Ilmavoimien Big Bandissa. Esiinnyt erilaisissa tapahtumissa, kuten konserteissa, paraateissa ja viihdetilaisuuksissa. Lisäksi osallistut yhteis- ja ryhmäharjoituksiin.
Soittamisen pääpaino on rytmimusiikissa, mutta tehtävässä vaaditaan myös sotilasmusiikin ja seremonioiden osaamista. Työ sisältää pääosin yhteissoittoa mutta myös seremonioiden, marssikuvioiden tai muiden koreografioiden harjoittelua erikseen ja yhdistettynä soittamiseen.
Vastaat pasuunan soittamisesta Ilmavoimien soittokunnan eri kokoonpanoissa (esim. Big Band, paraatisoittokunta, Ceremonial Brass ja pienyhtyeet) annetun tehtävän mukaisesti. Vastaat myös omien instrumenttitaitojesi ja taiteellisen tason korkeasta laadusta ja kehittämisestä. Esiinnyt erilaisissa tapahtumissa, kuten konserteissa, paraateissa ja viihdetilaisuuksissa. Lisäksi osallistut yhteis- ja ryhmäharjoituksiin.
Työ edellyttää matkustamista soittokunnan esiintymismatkoihin liittyen 10-15 päivää kuukaudessa.
Esiintymistilaisuuksissa johtuen työajat ovat epäsäännöllisiä ja viikonlopputöitä on jonkin verran.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Hakijalta odotamme
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio) sekä erinomaista pasuunan soittotaitoa, monipuolisia mu