Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

SimoCompetitive0 applicants

About this role

Haemme Simon kuntaan varhaiskasvatuksen erityisopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Haemme Simon kuntaan varhaiskasvatuksen erityisopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen.

Tehtävässä työskentelet Simon kunnan kahdessa päiväkodissa lapsiryhmissä sekä koulujen kahdessa esiopetusryhmässä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävänkuva painottuu lapsen tuen suunnitteluun, arviointiin ja toteuttamiseen yhdessä tiimien kanssa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävänä on tukea ja edistää lasten kasvua, oppimista ja osaamisen kehittymistä. Työskentely edellyttää vankkaa kasvatuksen, varhaisen kehityksen ja oppimisen sekä erityispedagogiikan asiantuntemusta sekä menetelmällisä taitoja. Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta, myönteistä ja aktiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata lapset aidosti.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 30 § (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Palkkaus OVTES/ 3251,70 €.

Toimeen valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Haku sähköisesti Kuntarekryssä. Hakuaika päättyy 24.5.2026 klo 15.00.

Hanna Tikka p. 040 842 2313, hanna.tikka@simo.fi

Simon kunta, Sivistysosasto, Varhaiskasvatus

Simo sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella ja tarjoaa joki- ja merimaisemineen luonnonläheisen asuinympäristön.

Simon kunta on savuton työpaikka.

Ratatie 6

Simo 95200

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...