Ammattilaiset yhdessä lasten parhaaksi. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun edelläkävijä. Ammattilaisiamme Suomessa ja yli 100 maassa yhdistää maailman tärkein tehtävä. Rakennamme parempaa tulevaisuutta lapsille yhdessä lasten, vapaaehtoisten ja kumppaneiden kanssa.
Lupaamme sinulle työpaikan, jossa teemme vaikuttavaa työtä, työskentelemme vahvalla ammattitaidolla ja arvostamme inhimillistä työkulttuuria.
Pelastakaa Lasten palvelutoiminnan kokonaisuuteen kuuluvat kaksi lastenkotia, kolme erityislastenkotia ja yksi perhekuntoutusyksikkö. Palvelutoiminnan tukena työskentelee Pelastakaa Lasten oma nuorisopsykiatri, kehittämispäällikkö sekä kokemusasiantuntijavanhempi. Palvelutoimintamme on ollut SHQS laaduntunnustuksen piirissä vuodesta 2012 alkaen.
Haemme nyt erityislastenkoti Pärskeeseen Vantaalle vakituiseen työsuhteeseen
SAIRAANHOITAJA-OHJAAJAA
Pärskeessä työtämme ohjaa yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen pohjautuva toimintakulttuuri, jonka luomme yhdessä lasten kanssa. Arvostamme kaikessa toiminnassamme avoimuutta, rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä sekä vastuullista yhdessä tekemistä. Tähän haluamme panostaa jatkossakin. Sairaanhoitaja-ohjaajana tehtävänäsi on huolehtia Pärskeen lääkehuollosta (yhdessä yksikön johtajan ja järjestömme ylilääkärin) kanssa sekä yhdessä ammattitaitoisen työryhmän kanssa lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Tuot sairaanhoidollista osaamista arkeen ja tuet työryhmää hoitoon liittyvissä kysymyksissä.
Omaohjaajana luot kiintymyssuhdetta lapseen sekä työskentelet työparina lapsen perheen ja verkostojen kanssa. Koko työryhmämme perehdyttää sinua työhösi Pärskeessä. Lisäksi työtämme ohjaa DKT:n käyttö lastensuojelussa. Tähän järjestämme myös uusille työntekijöille koulutuksen. Olisitko valmis tarttumaan haasteeseen?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän arvostetussa järjestössä. Kehitämme rohkeasti uusia toimintatapoja, asetamme