Vartijoita määräaikaiseen työsuhteeseen Syyskuun ajaksi Kilpilahteen.

PorvooCompetitive0 applicants

About this role

Yrityksen kuvaus

Securitas Events Oy on erikoistunut erilaisten yritystapahtumien ja yleisötilaisuuksien turvallisuuspalveluihin. Tuotamme valtakunnallisesti monipuolisia ja laadukkaita turvallisuuspalveluita sekä muita tapahtumien tukipalveluita. Tässä toimeksiannossa asiakkaamme on Neste Oyj:n omistama, Suomen suurin öljynjalostamo, joka sijaitsee Porvoon Kilpilahdessa.

Työpaikan kuvaus

Tuotamme Syyskuun ajan turvallisuuspalveluita Nesteen öljynjalostamon suureen huoltoseisokkiin, yhteistyössä Securitaksen Kilpilahdella toimivat yksikön kanssa. Palkkaamme vartijoita kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen 1.9.-30.9.26. Tässä siis esimerkiksi oiva mahdollisuus jatkaa muualle turvallisuusalalle sijoittuvaa kesätyörupeamaa.

Työtehtävät sisältävät paikallis- ja aluevartiointia, kulunvalvontaa, alueella liikkuvien vierailevien työntekijöiden opastusta, liikenteenohjausta. Töitä tehdään kahdessa vuorossa ympäri vuorokauden, työvuorot keskimäärin 12 tunnin mittaisia.

Pätevyydet

Työskentely tässä toimeksiannossa edellyttää, että viihdyt käytännönläheisessä ja itsenäisessä työssä. Sinulla on hyvät asiakaspalvelutaidot sekä olet loistava tiimipelaaja. Aiempi kokemus vartiointityöstä tai muuten turvallisuusalalta on eduksi, mutta ei välttämätöntä. Tärkeintä on kiinnostus olla osana luomassa turvallista huoltoseisokkia ja halu oppia uutta. Eduksi luemme vartijakortin, työturvallisuuskortin, Liikenneturva 1-kortin ja B-ajokortin. Edellytämme sujuvaa suomenkielen taitoa, välttävä englanninkielen taito on tarpeen.

Lisätietoja

Täytä hakemus oheisen linkin kautta, lisätietoja tehtävästä olga.kallio@securitas.fi

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...