HyTe ry on Uudenmaan alueen verkostojärjestö. Koordinoimme ja kehitämme alueen vapaaehtoistoimintaa, sekä tarjoamme monipuolista tukea ja toimintaa järjestöille ja suoraan ihmisille. HyTe tarjoaa tukea ja apua työllistämisen, järjestöjen toimintaedellytysten, vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminnan asioissa.
Työtehtävät ja tavoitteet
Etsimme yhteisötoiminnan koordinaattoria. Työskentelet kolmen hengen Yhteisötiimissä, HyTe ry:n ylläpitämän Kansalaistoiminnankeskuksen tilapalveluissa yhteistyössä yhteisötoiminnan asiantuntijan ja viestinnän asiantuntijan kanssa. Tavoitteena on kohtaavan toiminnan järjestäminen Kansalaistoiminnankeskuksessa tai muissa yhteiskäyttötiloissa järjestökentältä esiin nousevien tarpeiden mukaan. Tiimin yhteisenä tehtävänä on jalkautuva alueellinen tiedonkeruu ja sen mukainen vaikuttamistyö.
Työtehtävät sisältävät järjestöjen ja muiden kumppaneiden kontaktointia, kampanjoiden sekä tapahtumien toteuttamista ja yhteistyön rakentamista eri verkostojen, järjestöjen ja paikallisten toimijoiden välille. Vastuullesi kuuluu lisäksi tiedonkulku tiimin ja muun yhteisön välillä.
Tehtävässä tarvitaan
Olet sosiaalinen, sinulla on erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja toimit luontevasti erilaisten ihmisten sekä kohderyhmien kanssa. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvin itseohjautuvaa, aktiivista ja aloitteellista otetta sekä kykyä omaksua uusia asioita nopeasti. Olet joustava ja siedät odottamattomia, yllättäviä tilanteita säilyttäen ripeän ja ratkaisukeskeisen otteen. Viestit selkeästi ja sujuvasti niin kirjallisesti kuin suullisesti, ja esiinnyt vakuuttavasti. Lähestyt rohkeasti erilaisia ihmisiä ja tilanteita etkä pelkää toimia myös oman mukavuusalueesi ulkopuolella.
Sinulta toivotaan kykyä ja taitoa toimia tiimeissä ja verkostoissa mutta myös itsenäistä työotetta. Hallitset monipuolisesti erilaisia tietoteknisiä sovelluksia ja ohjelmistoja. Arvostamme osaamista etenkin Wordpressin käytössä.
Edellytämme sosiaalialan perustutkintoa, arv