Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Tiedonjyvän päiväkoti
Valkoisenlähteentie 51, 01360 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.08.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan -
Tervetuloa töihin Tiedonjyvän päiväkotiin!
Tiedonjyvän päiväkoti on valmistunut kesällä 2021 Jokiniemen oppimiskampukselle, Jokiniemen koulun ja lukion viereen, omana erillistalonaan. Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Hiekkaharjun ja Tikkurilan juna-aseman läheisyydessä.
Käy kurkkaamassa päiväkodin esittelyvideo YouTubesta.
Päiväkodissa työskennellään työpareittain. Työskentely tapahtuu päiväkodin kotipesässä, jossa toimii kaksi lapsiryhmää. Tiloissa on kiinnitetty erityistä huomiota akustiikkaan, toiminnan eriyttämiseen ja eri-ikäisten lasten kanssa toimimiseen. Työpareja on yhteensä 12. Lisäksi talossa työskentelee avustajia, kot-lastenhoitaja sekä taidepedagogi. Päiväkodin kolmannen kerroksen ovat vallanneet 6-vuotiaat ja muut ryhmät ovat sisarusryhmiä. Lisäksi päiväkodissa työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja.
Etsimme tällä hetkellä joukkoomme varhaiskasvatuksen sosionomia, jolla on aito halu tehdä merkityksellistä työtä ja kehittää palveluitamme yhdessä tiimin kanssa. Olisitko se juuri sinä? Varhaiskasvatuksen sosionomina työskentelet osana moniammatillista tiimiä, jossa pääset hyödyntämään vahvuuksiasi asiakastyössä ja osallistumaan varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Varhaiskasvatuksen sosionomina olet osana yksikön hyvinvointiryhmää, jonka tavoitteena on lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen yksikössä. Tiimissä roolinasi on hyödyntää tutkintosi antamia valmiuksia perheiden tukemiseen. Toimintakaudella 25-26 työskentelisit esiopetusryhmässä.
Meille varhaiskasvatuksessa tärkeintä on sensitiivinen työote ja perheiden arvostaminen. Uudessa päiväkodissa pääset mukaan rakentamaan lämmintä, leikillistä ja turvallista toimintakulttuuria. Oppimisympäristön perustana on kiireettömä