Luokanopettajan virat Salpakankaan koulussa vuosiluokilla 1-6.
Salpakankaan koulu on yhtenäiskoulu, jossa on esioppilaiden lisäksi vuosiluokat 1-9 sekä musiikin painotettu opetus. Koulussamme toimii myös valmistavan opetuksen ryhmä. Koulumme hyödyntää koira-avusteista pedagogiikkaa osana oppimista. Koulussamme työskentelee reilu 1000 oppilasta ja 140 aikuista.
Luokanopettajan viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää oppilaiden yksilöllistä tukemista, opetuksen eriyttämistä, myönteisen, strukturoidun ja turvallisen oppimisympäristön rakentamista, avointa mieltä työnsä kehittämisessä ja uusien ideoiden käytössä omassa pedagogiikassa, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, sekä hyvää kykyä kohdata arvostavasti niin oppilaat kuin huoltajatkin työyhteisön jäseniä unohtamatta. Tehtävään valittavalta vaaditaan hyvää ryhmänhallintakykyä ja kannustavaa otetta.
Toivomme sinulta
kykyä toimia erilaisten oppijoiden kanssa ja toteuttaa tukea sekä ryhmä- että oppilaskohtaisesti
halua kehittää yhteistyötä toisten opettajien ja koulun muun moniammatillisen henkilökunnan kanssa
kykyä kokea yhteisopettajuus voimavarana ja luontevana toimintatapana
ymmärrystä yhtenäiskoulun mahdollisuuksista
joustavaa ja ratkaisukeskeistä työotetta
Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.
Palkkaus OVTES:n mukaan. Hinnoittelutunnuksen mukainen tehtäväkohtainen palkka määräytyy henkilön koulutuksen perusteella.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärin lausunto terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.
Sähköiset hakemukset määräaikaan mennessä www.kuntarekry.fi-sivujen kautta. Hakemuksiin tulee liittää kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset skannattuina.
http://www.hollola.fi