Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) hakee erikoistutkijaa vahvistamaan julkisten palvelujen ja terveystalouden tutkimusta.
Työtehtävän kuvaus
Erikoistutkijan tehtäviin kuuluu korkealaatuisiin tieteellisiin julkaisuihin tähtäävää tutkimustyötä sekä tutkimukseen perustuvia asiantuntijatehtäviä. Haemme erityisesti tutkijaa, jonka tutkimustyö on keskittynyt julkisten palvelujen järjestämistapojen vaikutusten arviointiin sekä terveystalouden ja väestökehityksen kysymyksiin. Työ sisältää myös tutkimusprojektien suunnittelua ja rahoituksen hakemista, tutkimustulosten viestimistä laajemmalle yleisölle sekä hakijan osaamisalueella olevaa asiantuntijatyötä, joka tukee politiikkatoimien valmistelua ja arviointia.
Tehtävän aloituspäivä on 1.8.2026 tai kuten sovitaan.
Lisätietoja
www.vatt.fi
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Erikoistutkijan tehtävään ei ole erikseen säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Hakijalta odotamme
Menestyksekäs hakija
on suorittanut tohtorin tutkinnon
omaa näyttöjä korkealaatuisesta tieteellisestä julkaisutoiminnasta tehtävän tutkimusaiheista
pystyy työskentelemään tavoitteellisesti sekä osana tiimiä että itsenäisesti
haluaa kehittää omaa pitkän tähtäimen tutkimusagendaa ja tulla aktiiviseksi tutkimusyhteisön jäseneksi
omaa sujuvan kirjallisen ja suullisen englannin kielen taidon
Pidämme lisäksi etuna
kokemusta työskentelystä projekteissa, joissa käytetään mikroaineistoja ja -menetelmiä taloudellisiin kysymyksiin vastaamiseen
kokemusta julkisten palvelujen järjestämistä ja terveystaloutta koskevasta tutkimuksesta ja perehtyneisyyttä aihealueen tilastoaineistoihin
Suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun sekä kattavan työterveyshuollon.
Yhteystietomme
Teemu Lyytikäinen
Tutkimusjohtaja, tutkimusprofessori
+358 295 519 431
teemu.lyytikainen@vatt.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-p