Teknillinen tiedekunta, Ympäristö- ja kemiantekniikka
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Teknilliseen tiedekuntaan, Ympäristö- ja kemiantekniikan tutkimusyksikköön
Yliopisto-opettajaa
viiden(5) vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen.
Ympäristö- ja kemiantekniikan (ECE) tutkimusyksikössä tehtävä tutkimus tarjoaa uutta tieteellistä tietoa ympäristöystävällisten ja kestävien materiaalien, yksikköoperaatioiden ja tuotantoprosessien kehittämiseen ja suunnitteluun. Ydinosaamisalueita ovat katalyysi, erotusprosessit, mallinnus sekä kestävien yksikköprosessien suunnittelu.
Työtehtävät
Yliopisto-opettajana vahvistat Ympäristö- ja kemiantekniikan tutkimusyksikön opetusta kandi- ja maisterivaiheessa ympäristö- ja prosessitekniikan koulutusohjelmissa sekä NJIT-Oulu School Environmental Engineering kandiohjelmassa. Tehtävä edellyttää säännöllistä matkustamista kansainvälisessä tehtävässä. Opetuksen lisäksi työajasta noin 45 % kohdentuu tutkimukseen. Tutkijana teet korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja laadit tieteellisiä julkaisuja tutkimuksestasi sekä suoritat jatko-opintoja.
Opetat esimerkiksi Katalyysin perusteet, Introduction to Circular Economy ja Air Pollution Control Engineering - Practical Solutions -kursseilla. Kurssivastuut sovitaan tarkemmin aiemman kokemuksen ja osaamisen perusteella ennen työn aloittamista.
Ohjaat kandi- ja maisterivaiheen opinnäytetöitä.
Tutkimuksen aihealue sovitaan yhdessä ja se voi olla esimerkiksi kemialliseen hiilidioksidin hyötykäyttöön tai vedyn tuottamiseen liittyvä.
Olet osana monitietei