Oletko kauneuteen ja trendeihin intohimoisesti suhtautuva alan ammattilainen, ja haluaisit olla osa Blue Lagoonin menestystarinaa? Joukossamme pääset kehittymään ammattilaisena ison kauneusyhteisömme tukemana ja toteuttamaan laadukkaita ja trendikkäitä kauneuspalveluja ihanalle asiakaskunnallemme.
Blue Lagoon Beauty on kauneusalan johtava ja visionäärinen kauneusbrändi Suomessa. Olemme toimineet alalla 20 vuotta, luoden vuodesta toiseen trendikkäitä palveluita sekä kehittäen alalla ennen näkemättömiä konsepteja. Vuonna 2021 avasimme ensimmäisen franchisetoimipisteemme Töölöön, ja tällä hetkellä työllistämme yli 150 kauneusalan ammattilaista 15 toimipisteessä Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Porissa, Kuopiossa, Oulussa sekä Jyväskylässä. Vuosien varrella olemme toteuttaneet jo yli 600 000 kauneuspalvelua yhteensä! Meitä ohjaavat vahvasti arvomme, joita ovat rohkeus, ammattitaito, trendikkyys ja yhteisöllisyys. Joukossamme pääset mukaan toisiaan tukevaan ja tiimityötä arvostavaan yhteisöön.
Kosmetologi Tampereelle
Vakaalla pohjalla oleva lähes 3-vuotias Tampereen toimipisteemme hakee nyt osa-aikaista ammattilaista viikonloppuihin. Kaunis ja viihtyisä liikkeemme sijaitsee Koskikadulla aivan Tampereen keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tampereen tiimimme on ammattitaitoinen sekä yhteisöllinen ja meillä palveluita toteutetaan iloisella ja laadukkaalla asiakaspalveluotteella. Työviihtyvyyttä vaalimme avoimuudella sekä tukevalla ilmapiirillä. Sitoutunut ja iso asiakaskuntamme tarjoaa ammattilaisillemme mahdollisuudet päästä huippuansioihin!
Haemme joukkoomme tekijöitä, jotka suhtautuvat työnsä laatuun intohimoisesti, haluavat kehittää itseään ja ammattitaitoaan sekä sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin. Meille tärkeää on hyvät asiakaspalvelutaidot ja arvostamme positiivista asennetta sekä itseohjautuvuutta.
Etsimme nyt Tampereen toimipisteeseen kosmetologia sopimusyrittäjäksi. Etsimämme henkilö tuottaa kaikkia tai osaa näistä palveluista:
Sokero