Haemme koneupseeria Rannikkolaivastoon Turkuun erikoisupseerin määräaikaiseen virkasuhteeseen.
Työtehtävän kuvaus
Tehtävä sijoittuu Rannikkolaivaston Pansion tukikohtaan Katanpää-luokan miinantorjunta-alukselle. Toimit miinantorjunta-aluksen II-koneupseerina ja vastaat itsenäisesti aluksen meriturvallisuudesta konealan osalta oman vahtivuorosi ajan. Osallistut laiva-alan käyttöhuoltosuunnitelmien laadintaan sekä konealan koulutuksen suunnitteluun.
Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää arviolta noin 50-100 meripalveluvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa. Meripalveluvuorokausilta maksetaan Puolustusvoimien työaikasopimuksen mukainen meripalvelukorvaus, joka muodostaa merkittävän palkanlisän.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Erikoisupseerin viran erityiset kelpoisuusvaatimukset, jotka tulee olla suoritettu hakuajan päättymiseen mennessä:
diplomi-insinöörin tai insinöörin tutkinto
reservin upseerin tai reservin aliupseerin koulutus
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Erikoisupseerin virat kuuluvat sotilaseläkejärjestelmän piiriin.
Hakijalta odotamme
Tehtävässä tarvitaan merenkulkualan insinöörin tutkintoa (AMK), vahtikonemestarin pätevyyskirjaa (STCW) ja ajantasaista työkokemusta konealan tehtävistä aluspalveluksessa.
Tehtävä edellyttää merikelpoisuustarkastuksen läpäisemistä, jossa korostuu näkö- ja värinäkövaatimukset.
Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juok