Talvisalon koulun yksikkö Pohjanlintu on kehitysvammaisten opetusyksikkö Asemantien päiväkodin yhteydessä. Pohjanlintu on erityisopetuksen ryhmä (1-9. lk.), jossa oppilaat opiskelevat pääosin toiminta-alueittaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Opetus on oppilaslähtöistä ja toiminnallista.
Haemme joukkoomme koulunkäynninohjaajia toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin 11.8.2026 alkaen.
Koulunkäynninohjaajana toimit oppilaiden tukena oppimisessa ja tuet oppilaiden arkea välitunneilla sekä muissa koulun yhteisissä toiminnoissa, luoden turvallisen ja kannustavan oppimisympäristön. Yhteistyö- ja tiimitaidot ovat tehtävässä keskeisiä, sillä koulunkäynninohjaajana toimit tiiviissä yhteistyössä opettajien, muiden ohjaajien ja oppilashuollon henkilöstön kanssa eri luokka-asteilla.
Odotamme sinulta kokemusta työskentelystä eri-ikäisten lasten kanssa ja yhteistyökykyä opettajien sekä koulun muun henkilöstön kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena on ammatillinen perustutkinto, esim. koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan tai lähihoitajan tutkinto (lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala) tai muu tehtävään soveltuva tutkinto. Eduksi katsotaan kokemus vaativaa tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa työskentelystä.
Tehtäväkohtainen tasopalkka: 2496,97 €, palkka maksetaan suhteessa työaikaprosenttiin
Työaika tehtävissä: 26h/vko
Palkkaus- ja palvelussuhteen muut ehdot: KVTES
Koeaika: kuusi (6) kuukautta
Työsuhteiden kestot: toistaiseksi voimassa olevia 11.8.2026 alkaen
Työnantajalla ei ole tarjota työtä koulutyön keskeytyksen aikana (syys-, joulu- ja hiihtoloma).
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote.
Hakemukset, johon liitetään kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset ja CV tai ansioluettelo, toimitetaan 9.4.2026 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn kautta, www.kuntarekry.fi
Alkuperäiset opintotodistukset esitetään mahdollisen haasta