Liity joukkoomme! Haemme hankintapalveluihin hankinta-asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen.
Hankinta-asiantuntijana pääset mukaan Kaupunkiliikenteen monipuolisiin hankintoihin ja mahdollistamaan kaupunkilaisten kestävä liikuttaminen nyt ja tulevaisuudessa. Hankintapalvelut vastaa keskitetysti Kaupunkiliikenteen kaikkien hankintojen kaupallisista toteutuksista ja vuosittain kilpailutamme mielenkiintoisia ja monipuolisia hankintoja konsulttitöistä suorittaviin palveluihin ja urakoista uusiin tuotantolaitteisiin.
Hankinta-asiantuntijana vastaat sinulle nimettyjen kilpailutusten laadukkaasta ja vastuullisesta toteutuksesta hankintaprosessin kaikissa vaiheissa siten, että sisäiset asiakkaat saavat tarvettaan vastaavat tuotteet, palvelut ja urakat sovitussa aikataulussa. Kilpailutuksissa teet läheistä yhteistyötä teknisten asiantuntijoidemme kanssa, ja tuet omalta osaltasi liiketoimintojen sisäisiä asiakkaita ja muita hankinnan asiantuntijoita.
Mitä odotamme sinulta?
Odotamme, että sinulle on jo kertynyt kokemusta hankinta-asiantuntijan tehtävistä, erityisesti julkisista hankinnoista. Edellytämme sinulta soveltuvaa, vähintään alempaa korkeakouluasteen tutkintoa sekä erinomaista suomen kielen osaamista ja tarvittaessa käyt neuvotteluja myös englannin kielellä. Työssä menestymisessä on hyötyä, mikäli sinulta löytyy jo kokemusta sähköisen kilpailutusjärjestelmän käytöstä ja erityisalojen hankinnoista.
Olet yhteistyökykyinen tiimipelaaja ja energinen asioiden eteenpäin viejä, osallistut aktiivisesti kilpailutuksiin ja sopimusprosesseihin yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa. Kykenet hoitamaan useampaa kilpailutusta ja/tai sopimusneuvottelua samanaikaisesti, kehitystyötä unohtamatta.
Tarjoamme sinulle
Tulevaisuuden kaupunkilaiset kulkevat yhä enemmän raiteilla, ja siten myös meidän roolimme kaupunkiliikenteen asiantuntijana ja toteuttajana kasvaa. Tarjoamme sinulle vastuullisen, mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän ja pääset näkyvään rooliin uudistuvassa organisaa