Nuorisopalveluiden ohjaaja

JanakkalaCompetitive0 applicants

About this role

Nuorisopalveluiden ohjaajan tehtäviin kuuluu nuorisotoiminnan avustavat tehtävät. Näitä tehtäviä ovat muun muassa nuorten työpajan avustava ohjaaminen, nuorten kuljettaminen eri työpisteisiin ja heidän ohjaus, nuorisotilatyö ja leirityö.

Nuorten työpajalla nuorisopalveluiden ohjaaja toimii apuna, kun nuoria joudutaan sijoittamaan eri työtehtäviin nuorten oman tilanteen kuten vahvan ahdistuneisuuden, rikoksilla oireilun tai päihdehistorian vuoksi. Myös nuorten kuljettaminen on tärkeä osa työtehtävää. Nuorten työpajan nuoret eivät oman tilanteensa takia pysty useinkaan käyttämään esimerkiksi julkista liikennettä ja siksikin pajapäivä alkaa yleensä yhteisellä matkalla työtehtävien pariin.

Nuorisotilalla nuorisopalveluiden ohjaaja työskentelee noin kaksi kertaa viikossa. Tällöin hän toimii työparina nuorisonohjaajalle. Koulujen loma-aikoina nuorisopalveluiden ohjaaja toimii leireillä ja retkillä ohjaus tehtävissä.

Tehtäviin kuuluu myös Mallinkaisten leirikeskuksen pienet huolehtimistehtävät kuten polttopuiden tilaus, viheralueiden hoito ja pienet siivous- ja kunnostustehtävät tarpeen mukaan.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on b-ajokortti ja soveltuvuus lasten ja nuorten parissa työskentelyyn. Tehtävä sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.

Tehtävän palkkaus KVTES, 2187,70 €/kk, josta osa-aikaprosentin 80% palkka. Tehtävä täytetään 80% kokonaistyöajasta 38,25h/vko. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisteriote (lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen ote) viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä.

http://www.janakkala.fi

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...