Kiho Oy on suomalainen teknologiayritys, joka digitalisoi liikkuvaa työtä tekevien yritysten kalustonhallintaa, työn ohjausta ja laskutusta. Meille tärkeintä on olla tekijöiden puolella ja rakentaa teknologian avulla maailmaa, jossa tekeminen on mahdollista myös tulevaisuudessa. Palvelemme kotimaassa jo yli tuhatta yritystä ja olemme käynnistäneet myös vientimarkkinoiden valloituksen.
Haemme nyt Sales Executivea SME-myyntiin vastaamaan Etelä-Suomen myynnistä. Etsimme ennen kaikkea tekijää, joka saa aikaan myyntitulosta alueella, jossa on paljon asiakaspotentiaalia.
Tehtävä
Tässä roolissa vastaat kenttämyynnistä Etelä-Suomessa ja siitä, että Kihon ratkaisut löytävät tiensä oikeiden tekijöiden arkeen. Asiakkaasi ovat pääosin kiinteistöhuolto-, maanrakennus-, verkonrakennus-, metsänhoito- ja kuljetusalan pienyrittäjiä. He arvostavat selkeää puhetta ja käytännönläheistä otetta – siksi toivomme, että sinulta löytyy samaa asennetta.
Työhösi kuuluu esimerkiksi:
Uusasiakashankinta ja myyntiprosessin eteneminen prospektoinnista klousaukseen
Asiakastapaamisten sopiminen ja hoitaminen asiakkaiden luona ja etänä
Lisämyynti nykyisille asiakkaille
Yhteistyö myyntitiimin, käyttöönottajien ja asiakastuen kanssa, jotta asiakas saa hyvän alun ja pysyy tyytyväisenä
Oman tekemisen suunnittelu ja priorisointi
Odotamme
Meille tärkeintä on, että olet oma-aloitteinen, tavoitteellinen ja nälkäinen myynnintekijä, joka uskaltaa hankkia tapaamisia ja vie kaupat läpi.
Sinulla on kokemusta B2B-myynnistä - kokemus softamyynnistä katsotaan eduksi
Kyky toimia kilpaillulla alueella ja rakentaa luottamusta asiakkaisiin sekä viedä myyntikeissit maaliin
Tiimipelaajan asennetta, Kiholla onnistumme yhdessä ja autamme toisiamme
Itseohjautuvaa tapaa tehdä töitä
Ajokortti ja oma auto ovat välttämättömiä (asiakastyö kentällä, maksamme työajoista kilometrikorvaukset)
Kiinteistöhuolto-, maanrakennus-, verkonrakennus-, metsänhoito- tai kuljetusalan tuntemus katsotaan eduksi
Tässä roolissa ei todenn