Sairaanhoitaja ikäihmisten pariin Attendo Tähtimöön, Turkuun - Olemme täällä sinua varten!
Me Attendolla olemme Matkalla kodiksi. Se merkitsee sitä, että haluamme olla ennen kaikkea koti ikäihmisille, vammaisille ja vammautuneille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Viimeisten vuosien aikana olemme onnistuneet johtamiseen, asiakaskokemukseen ja kohtaamisiin satsaamalla kasvattamaan niin läheis- ja asukastyytyväisyytemme kuin henkilöstötyytyväisyytemmekin historialliseen huippuun.
Jokainen asukkaamme ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään ja elää täyttä elämää. Attendolaisena olet tärkeä osa tätä tehtävää.
Sairaanhoitajat ovat tiimimme kantavia voimavaroja, tärkeitä hengenluojia ja vahvoja vaikuttajia. Heidän ansiostaan asukkaamme saavat hyvää hoitoa ja heidän arkensa on turvallista ja mielekästä. Siksi haluamme sinun viihtyvän ja kokevan olevasi juuri oikeassa paikassa, tekemässä työtä, jolla on merkitys. Sairaanhoitajan tehtävään sisältyy perushoivatyön lisäksi moniammatillisen tiimin tukeminen ja työ edellyttää oma-aloitteisuutta sekä valmiutta kantaa vastuuta.
Mitä sinä pääset tekemään? Sairaanhoitajan työtehtävät sisältäen perushoivatyön
Lääkehoito
Lääkärinkierrot sekä laboratorio näytteiden otto
Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa
Tehtävä on määräaikainen 31.12.2026 asti ja työtä tehdään arkiaamuissa ja työsuhteen aloituksen ajankohdasta voimme sopia kanssasi mahdollisimman pian.
Pääset tutustumaan Attendo-kotimme arkeen Instagramissa!
Mitä edellytämme sinulta?Sairaanhoitajan tutkinto
Tartuntatautilain 48•:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
Sujuvaa suomen kielen taito
Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa
Sote-ammattikortti eli varmennekortti
Arvostamme aitoa kiinnostusta ja kokemusta työskentelystä hoivaa ja tukea arkeensa tarvitsevien asukkaidemme kanss