Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Ryhmäperhepäiväkoti Trilla

EspooCompetitive0 applicants

About this role

Hei varhaiskasvatuksen lastenhoitaja! Tule Trillan ryhmäperhepäiväkotiin Espooseen rakentamaan positiivista ja tasa-arvoista varhaiskasvatusta!

Haemme lastenhoitajaa vakinaiseen tehtävään Trillan ryhmäperhepäiväkotiin. Ryhmäperhepäiväkodissamme näkyvät vahvasti moninaisuus, leikki ja lapsen ilo. Meille on tärkeää, että olet läsnäoleva kasvattaja, joka on motivoitunut varhaiskasvatusikäisten pedagogiikan kehittämisestä. Jos nämä asiat saavat myös sinut innostumaan, sovit meille erinomaisesti.

Lastenhoitajana työnkuvaasi kuuluu lapsen ikä- ja kehitystason mukainen varhaiskasvatus, hoito ja opetus. Lisäksi osallistut varhaiskasvatuksen ja hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä tiimisi ja muiden työyhteisön jäsenten kanssa. Lastenhoitajana olet tiiviissä vuorovaikutuksessa lasten, heidän huoltajiensa ja muun henkilökunnan kanssa.

Ryhmäperhepäiväkoti Trilla sijaitsee kerrostalon alakerrassa, noin kolmen minuutin kävelymatkan päässä Kilon juna-asemalta. Trillassa on kahdeksan lasta ja kaksi kasvattajaa. Trilla tekee tiivistä yhteistyötä Veturin päiväkodin kanssa. Meillä arvostetaan lämminhenkistä, sensitiivistä ja positiivista työotetta, jossa lapset kohdataan yksilöllisesti ja kunnioittavasti.

Työpaikan nimi ja osoite: Ryhmäperhepäiväkoti Trilla, Trillakatu 4 C 45, 02610 Espoo

Työaika: 38 h 15 min/viikko

Tehtävä on vakinainen 3.8.2026 alkaen

Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018, 28 • asetus 753/2018 3 • ja 4 •) mukainen kelpoisuus.

Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla. Esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kas

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...