Kiltapuiston päiväkodin pieneen rauhalliseen työyhteisöön etsitään nyt varhaiskasvatuksen ammattilaista, joka olisi kiinnostunut kehittämisestä, positiivisesta pedagogiikasta ja viihtyisän työyhteisön rakentamisesta!
Sosionomin tehtävä on vielä aika uusi, joten sinulla on mahdollisuus päästä kehittämään ja viemään arkeen uutta työmallia.
Varhaiskasvatuksen sosionomina tuotat lapsen varhaiskasvatussuunnitelman valmisteluun havaintoja ja tietoja lapsen sosiaalisesta kasvusta. Työssäsi painottuu kasvatusyhteistyö huoltajien kanssa. Tämän yhteistyön tavoitteena on edistää lasten sosiaalista kasvua sekä tehdä yhteistyötä perhetyön ja lastensuojelun kanssa.
Varhaiskasvatuksen sosionomina vastaat myös lapsiryhmän toiminnan toteutumisesta yhdessä muiden ammattilaisten kanssa, erityisesti lapsen hyvinvoinnin, osallisuuden ja voimavarojen näkökulmasta. Tehtävässä painottuu sosionomin ydinosaaminen: kasvatusyhteistyö perheiden kanssa toimimisessa, lapsen sosiaalisen kasvun tukeminen sekä lapsen ja perheen varhaisen tuen oikea-aikaisuuden vahvistaminen perheiden palveluiden näkökulmasta. Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuuluvat työhösi kiinteästi. Työparinasi toimii ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja.
Kiltapuiston päiväkodissa toimii kaksi ryhmää. Henkilöstöön kuuluu seuraavalla kaudella 3 varhaiskasvatuksen opettajaa ja yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Lisäksi työyhteisön tukena työskentelee kieli- ja kulttuuriopettaja (kieku) Anna ja laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja (lveo) Anna. Johtamiskokonaisuuteen kuuluu myös Kiltakallion lastentalo.
Lähiympäristössä on mahdollisuus retkeillä mm. kirjastoon, lähipuistoihin ja -metsiin sekä hyvät kulkuyhteydet erilaisiin kulttuurikohteisiin. Tällä kaudella ryhmät ovat käyneet omalla jumppavuorolla Kiltakallion lastentalon salissa ja yksiköillä on ollut joitain yhteisiä tapahtumia.
Kiltakallion lastentalon ja Kiltapuiston päi