Varhaiskasvatuksen opettajan määräaikainen tehtävä Pikkutuulen päiväkodissa.
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Pikkutuulen päiväkodissa toimintakaudelle 2026 -2027.
Pikkutuulen päiväkoti sijaitsee Haukiputaan keskustassa, nopean matkan päässä moottoritien liittymästä. Lähiympäristöstämme löytyy hienot maastot ja mahdollisuudet luonnossa oppimiseen ja retkeilyyn, sekä monipuoliset liikuntapaikat. Panostamme lapsen luontoyhteyden vahvistamiseen ja luontopedagogiikkaan. Painotamme toiminnassamme pienryhmäpedagogiikkaa ja tuemme lasten osallisuutta.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.
Eduksi luetaan kiinnostus luontopedagogiikan kehittämiseen.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 864,37 €- 2 975,07 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämise