Tervetuloa töihin lämminhenkisten rakennusalan ammattilaisten joukkoon!
Haemme projektiassistenttia Metso Lokomotion -työmaalle Tampereelle
Tarvitsisimme työmaatoimistoomme uuden kollegan tukemaan meitä työmaa-arjen sujuvuudessa.
Tehtävä on määräaikainen 31.5.2027 saakka ja toivottu aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian. Työaikasi on 40 h/vko, ma-pe klo 7-15.30. Toimipaikkasi sijaitsee Metso Lokomotion -hankkeen työmaatoimistossa Leppästensuonkadulla Tampereella.
Roolisi projektiassistenttinamme
Tehtävässä hoidat työmaaorganisaation työskentelyä tukevia tehtäviä. Merkittävä osa tehtävästäsi muodostuu HSE organisaatiota tukevista tehtävistä. Osallistut hankkeemme työmaaperehdytyksiin sekä hankkeelle tulevien työlupaprosessin hoitamiseen. HSE tehtävien lisäksi vastuullesi kuuluu esimerkiksi työmaan dokumenttien ja tietojärjestelmien ylläpitoa. Hoidat toimiston pienhankintoja sekä työvaatetilauksia ja toimit myös palaveridokumentoinnin laatimisessa.
Tehtäviisi voi kuulua myös muita työmaan juoksevia asioita, kuten vierailujen järjestämistä, vakuutusten ja vakuuksien hallinnointia sekä laskutuksen avustavia tehtäviä.
Varmistat, että työmaahenkilöstöllämme on tarvittavat työvälineet ja järjestelmät käytössään. Hankkeen tilanne vaikuttaa kulloinkin työpöydälläsi oleviin tehtäviin.
Liity asiantuntevaan joukkoomme!
Pääset osaksi osaavaa ja mutkatonta ammattilaisten joukkoa. Työ on luonteeltaan itsenäistä, mutta kollegoinasi on mukavia ja mutkattomia työkavereita, joilta saat tarvittaessa myös tukea. Saat myös työsuhteen alussa kattavan perehdytyksen tehtävään.
Tutustu työsuhde-etuihimme täällä.
Mitä toivomme sinulta?
kokemusta työmaaperehdytyksistä sekä suomeksi että englanniksi
kokemusta työlupa-asioiden käsittelystä
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
hyviä IT-taitoja (mm. MS Office) ja sujuvaa kirjallisen ilmaisun taitoa
erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
arvomme tuntuvat sinusta omilta ja